Alle kouluikäisellä lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta ja lapsen osallistumisesta varhaiskasvatukseen päättävät huoltajat. Orimattilassa varhaiskasvatusta järjestetään kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa sekä perhepäivähoidossa.
Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallisen ja tavoitteellisen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostama kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia.
Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetusta järjestetään päiväkotien lisäksi Myllylän ja Jokivarren koulujen yhteydessä.
VARHAISKASVATUKSEN AJANKOHTAISET:
Syysloman 2026 hoitojärjestelyt varhaiskasvatuksessa
Varhaiskasvatuksen syysloman aikainen toiminta järjestetään lasten ennakkoon ilmoitettujen hoitoaikojen mukaisesti. Toiminta on keskitetty kahteen päivystävään päiväkotiin.
Päivystävät päiväkodit ja niihin sijoittuvat yksiköt:
Lintulan päiväkoti: Länsi-Orimattilan päiväkoti, Myllylän päiväkoti, Myllylän koulun esiopetus
Koivikon päiväkoti: Peltolan päiväkoti, Pennalan päiväkoti, Virenojan päiväkoti, Vuorenmäen päiväkoti, Jokivarren koulun esiopetus
Päivystävät esihenkilöt:
- ma: Sari Myllylä, 044 781 3724, sari.myllyla@orimattila.fi/ Neija Lepistö 0447813582, neija.lepisto@orimattila.fi
- ti: Neija Lepistö 0447813582, neija.lepisto@orimattila.fi
- ke-pe: Kirsi Torila 044 781 3532, kirsi.torila@orimattila.fi
Perheitä tiedotetaan tarkemmista käytännön järjestelyistä omien varhaiskasvatusyksiköiden kautta.
