Yksilöllisiä polkuja työelämään

Yksilöllisiä polkuja työelämään -hanke käynnistyi Orimattilan kaupungilla 1.5.2026. Hankkeen toiminta on tarkoitettu orimattilalaisille heikossa työmarkkina-asemassa oleville 18–29-vuotiaille nuorille.

Hanke on kehitetty vastaamaan Orimattilan kasvaneeseen nuorisotyöttömyyteen. Osa orimattilalaisista alle 30-vuotiaista nuorista on vailla koulutusta, kokemusta työelämästä tai riittävistä työnhakutaidoista. Samaan aikaan tietyillä aloilla orimattilalaiset työnantajat kohtaavat osaajapulaa. Tämä kohtaanto-ongelma heikentää kaupungin elinvoimaa.

Toiminnassa nuoria tuetaan koulutuksen piiriin ja työelämään. Nuorille tarjotaan yksilövalmennusta ja he saavat mahdollisuuden halutessaan osallistua myös ryhmävalmennukseen. Hankkeen toiminnan tuloksena syntyy työllisyyttä edistäviä malleja, jotka juurrutetaan osaksi kaupungin peruspalveluja ja joita muut kunnat voivat myös jatkossa hyödyntää.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos esimerkiksi:

  • kuulut kohderyhmään ja kaipaat tukea koulupolulle tai työllistymiseen
  • asiakkaasi voisi hyötyä toiminnasta
  • voisit työnantajana tukea nuorta työllistymään tai muuten tehdä yhteistyötä nuorten tukemiseksi
  • haluat yleisesti keskustella nuoruuden ilmiöistä

© Orimattila 2026 creative-crue logo