Osallisuudella tarkoitetaan liittymistä, suhteissa olemista, kuulumista, yhtenäisyyttä, yhteensopivuutta ja mukaan ottamista. Osallisuus on vaikuttamista omaan elämään ja sen mahdollisuuksiin.
Osallistumisella tarkoitetaan mukanaoloa usein toisten järjestämässä tilanteessa ilman omakohtaista panosta asiaan. Osallisuus viittaa puolestaan aktiivisempaan sitoutumiseen yhteisten asioiden parantamiseksi. Osallisuudessa keskeistä on, että yksilöille, ryhmille ja kollektiiveille annetaan mahdollisuus toimia ja että heidän mielipiteillään on merkitystä.
Osallisuus voidaan hahmottaa ja kuvailla esimerkiksi kokemuksena
1) osallisuudesta omaan elämään
2) osallisuudesta vaikuttamisprosesseihin palveluissa, lähipiirissä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa ja
3) paikallisesta osallisuudesta, jossa pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin sekä kokemaan merkityksellisyyttä.
Osallisuuden toteutumista pyritään takaamaan mm. seuraavilla toimilla:
- Osallistuminen on selkeää ja helppoa.
- Osallisuutta edistetään monipuolisesti ja monikanavaisesti, ymmärrettävän ja saavutettavan viestinnän kautta.
- Osallisuuden keinot ja menetelmät tulevat tutuksi alueen asukkaille, työntekijöille sekä sidosryhmille.
- Kaupungilla on toimivat osallisuutta tukevat rakenteet.
- Osallisuutta edistetään suunnitelmallisesti, yhteistyössä järjestöjen, aluekumppanuuspöytien, kyläyhdistysten, kaupungin eri toimialojen, yrittäjien ja muiden kumppaneiden kanssa.
Orimattilan kaupungilla on osallisuutta tukevia rakenteita, joista löydät lisätietoa täältä: Osallistu ja vaikuta – Orimattilan kaupunki
Orimattilan kaupungin osallisuustyötä ohjaa lakeihin, valtakunnallisiin, maakunnallisiin ja paikallisiin suunnitelmiin sekä asukkailta ja alueen toimijoilta kerättyyn kokemustietoon perustuva osallisuussuunnitelma. Suunnitelma on tällä hetkellä kesken.
