Orimattila – Maamme vanhinta asuttua seutua
Orimattilaa pohjoisesta etelään halkovan Porvoonjoen maisemallisesti kauneimpia kohtia on Virenojan Myllykosken ympäristö. Joen uoma on vuosituhanten kuluessa pureutunut yhä syvemmälle maaperään, mutta vuonna 2002 nykyisellä myllytörmällä tehdyissä kaivauksissa on löytynyt todisteita siitä, että Porvoonjoen yläjuoksu – Virenojan Myllykosken alue – on maamme vanhinta asuttua seutua. Kivikautisesta, Myllykosken asutusta nuoremmasta asutuksesta, on saatu todisteita myös Mallusjoen esinelöydöistä: saviruukun palasista, kivikirveistä ja –taltoista.
”Elettiin sit ennenkii”
Orimattilan murretta Hilkka Tillin murrekirjasta
Aikojen kuluessa joki on tuonut ja vienyt. Tavaraa on kuljetettu, ihmiset ovat liikkuneet. Porvoonjoki – lähes jokaiseen kylään ulottuvine sivuhaaroineen – on ollut eränkävijöiden, kulkijoiden ja kauppiaiden reitti Suomenlahden rannikolle.
Orimattilan vakinaisen asuttamisen aika sijoittuu 1300-1400 –luvuille. Uudisasukkaat lähinnä Hollolasta ja Tennilästä asuttivat Orimattilaa raivaamalla peltoja ja kaskeamalla metsiä. Kylät alkoivat syntyä, kun eränkävijät jäivät asumaan raivaamilleen alueille. Ensimmäiset varmat tiedot Orimattilan kylistä saa vuoden 1539 maakirjasta, jonka kertomaa on, että pitäjäkokonaisuus oli hajanainen ja epäyhtenäinen. Kylät olivat veronkantoa varten jakaantuneina neljänneskuntiin, jotka kuuluivat kolmeen eri pitäjään: Tennilän, Hollolan ja Asikkalan hallintopitäjiin.
Asutuksen vakiinnuttua elinmahdollisuudet paranivat. Pitäjän luonnonolosuhteet tarjosivat mahdollisuudet tuottavaan maatalouteen, mikä edesauttoi tänne sijoittuneiden asukkaiden juurtumisesta. Suotuisan kehityksen katkaisivat aika ajoin sodat – eivät aina paikkakunnalla tapahtuvina vaan muunlaisina vaikutuksina: raskaina veroina, tauteina ja ahdinkona. Sotiin liittyy myös Orimattilan suurten kartanoiden historia. Hallitsijat palkitsivat sodissa menestyneet verovapauksilla ja maatiloilla. Näin syntyivät 1600-luvulla Ruhan, Terriniemen ja Hilsdalin säteriratsutilat. Kartanon asukkaat edustivat paikkakunnalla korkeinta yhteiskunnallista asemaa. He erottautuivat muusta väestöstä paitsi varallisuutensa myös kotikielensä, ruotsin takia.
”Kivestä perusta kirkolle, kirkosta kylälle, kylästä kunnalle.”
Asutuksen vakiintuminen ja taloudellinen vaurastuminen valmistivat tietä itsenäiselle Orimattilan seurakunnalle, joka kuningatar Kristiinan käskykirjeellä Orimattilasta muodostettiin 1636. Todennäköisesti Orimattilassa oli jo tuolloin seurakuntatoimintaa varten puukirkko suunnilleen nykyisen kirkon paikalla. Varhaisimman kirkon jälkeen rakennettiin vielä kaksi ehompaa puukirkkoa, ennen kuin nykyinen vuonna 1866 valmistunut kivikirkko kohosi hallitsemaan pitäjän maisemaa. Tuletpa Orimattilaan mistä suunnasta hyvänsä, katseesi kohtaa kirkontornin.
Orimattilan seurakuntatoiminnan vireydestä kertoo Kuivannon kylään – 20 kilometrin päähän pääkirkosta – vuonna 1931 rakennettu kirkko, johon liittyy myös hautausmaa. Heinämaan kylässä on oma rukoushuone. Kirkonkylässä on Orimattilan Helluntaiseurakunnalla, Jehovan todistajilla ja Orimattilan vapaaseurakunnalla omat rukoushuoneensa.
Kirkko ja seurakunta muodostuivat sekä hengellisen että maallisen elämän perustaksi, jolle ryhdyttiin rakentamaan orimattilalaisten taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Papiston johdolla kokoonnuttiin pitäjänkokouksiin päättämään hallinnosta, veroista ja palveluista. Kirkko opetti ja valvoi kansaa, kunnes kruunu ryhtyi erilaisin asetuksin ja määräyksin avustamaan kirkkoa ns. maallisten asioiden hoidossa.
Kun Orimattilassa vuonna 1986 juhlittiin 350-vuotiasta pitäjää, juhlien teema ”Kivestä perusta kirkolle, kirkosta kylälle, kylästä kunnalle” korosti kirkon merkitystä yhtenäisen pitäjäkokonaisuuden luojana. Vaurauden kasvaessa ja elämänmuotojen monipuolistuessa hengellisen ja maallisen hallinnon erottaminen kävi välttämättömäksi. Vuoden 1865 asetus kunnallishallinnosta maalla toi papiston johtamien pitäjänkokousten tilalle kuntakokoukset ja kunnallislautakunnan hoitamaan maallisia asioita. Orimattilalaiset alkoivat opetella luottamaan yhteisten asioiden hoitajina papiston ohella talollisiin.
Orimattila-nimen varhaisin kirjallinen merkintä on vuoden 1573 tuomiokirjassa. Silloin Hollolan käräjillä tuomittiin kyydityksen laiminlyönnistä Henrich Mattzss(on) Orhimattila. Talon nimi Orhimattila kertonee hevosen merkittävästä asemasta Heikki Matinpojan talossa. Talon nimestä tuli aikojen kuluessa nimi koko pitäjälle. Kun Orimattilan kunnalle 1956 suunnittelukilpailun perusteella hyväksyttiin vaakunaa, voittajaksi tuli taiteilija Ahti Hammarin vaakunaluonnos. Vaakunan punaisesta kentästä nouseva hevonen viittaa pitäjän nimeen ja viikate maatalouden asemaan elinkeinoelämässä.
Orimattilassa on hevostaloudella ollut vankka asema. Ei ole sattumaa, että 1950-luvulla rakennetun raviradan tuntumaan alkoi 1970-luvulla kehittyä monipuolinen hevosvalmennuskeskus. Paikkakunnalla harjoitettu pitkäaikainen hevoskasvatustyö sai kruununsa, kun orimattilalainen Saran Salama 2007 ja 2008 ravasi Suomen ravikuninkaaksi.
”Ittellinen” Orimattila
Nopeaan kehitykseen kunnallinen itsehallinto lähti 1911, jolloin Orimattilan ensimmäinen valtuusto aloitti toimintansa. Vuonna 1907 toteutunut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei vielä tuolloin ulottunut kunnallisvaaleihin. Oli käytävä läpi vuoden 1918 vaikeat murrokset, ennen kuin kunnallinen itsehallinto – yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu kunnanvaltuusto – alkoi täysivaltaisesti toimia kuntalaisten hyväksi. Kunnallishallinnon kehittyminen yhdisti edelleen pitäjää. Merkittävää Orimattilan yhtenäisyyden kannalta oli vuonna 1871 annettu asetus, jolla Orimattila tuli kuulumaan samaan lääniin: Uudenmaan lääniin.
Kun kirkkoa aikoinaan rakennettiin Orimattilaan, hoitivat orimattilalaiset rakentamisen itse. Harmaat kivijärkäleet louhittiin Niemenkylän kallioista, kirkon vierelle rakennettiin tiilitehdas, jossa valmistettiin tiilet. Talolliset lahjoittivat rakennustarpeita ja tilattomat rakensivat. Näin valmistui kirkko ilman suurta rakennusvelkaa.
Orimattilan kirkon neljästä kirkonkellosta yksi muistuttaa viime sotiemme raskaasta historiasta ja väestösiirrosta, jossa kirvulaiset saivat uudeksi kodikseen Orimattilan. Yhdessä 3500 siirtolaisen kanssa Kirvun kirkon eheänä säilynyt kello sodan päätyttyä evakuoitiin Orimattilaan.
Orimattilalainen ”ittellisyys” nousi esille myös silloin, kun kunnallishallinnon yhä lisääntyviin tarpeisiin rakennettiin vuonna 1936 komea kunnantalo, jota valmistuttuaan kehuttiin Suomen komeimmaksi. Ihmettelyä ja ihailua sai osakseen Orimattila, joka oli kunnantalonsa rakentanut omin varoin ilman velkaa.
Edistyksellistä maataloutta
Orimattila on Salpausselältä etelään viettävää rantamaata, jossa on viljelykseen sopivia savikoita, mutta myös metsäisiä moreenimäkiä ja kallioisia alueita. Etelässä ja pohjoisessa on verrattain alavaa ja tasaista. Itäisen osan kallioiset kohdat sijaitsevat lähellä Nastolan rajaa. Läntinen osa pitäjää on rotkoista seutua siirroksineen, kallioita ja metsälampia. Järviä Orimattilassa on vähän. Metsäiset harjanteet, avoimet savialueet ja tasankoja halkovat joet ovat orimattilalaista maisemaa. Viljelyyn sopivat alueet on raivattu pelloiksi, ja rantaniityt ovat palvelleet laidunmaina.
Nälkävuosien jälkeen 1870-luvulla ryhtyivät maatalousseurat ja lääninhallitus tehokkaalla toiminnalla opastamaan maanviljelijöitä voimaperäiseen maanviljelyyn. 1800-luvun päättyessä maatalous, Orimattilan pääelinkeino, oli elinvoimaista ja kehityskykyistä. Maanviljelijöillä oli käytössään uusia maataloustyökaluja, viljelysmenetelmiä ja –kasveja.
Kokeiltiin apilan viljelyä, ja heinän viljelyn yleistyttyä maidon tuotanto lähti kasvuun. Viljanviljelyksestä siirryttiin vähitellen lypsykarjatalousvaltaiseen maatalouteen. Lisääntyneestä maidon tuotannosta ei enää selvitty kotivoin tekemisellä. Tarvittiin meijereitä, joita ensin syntyi maanviljelijöiden yhteistoimintana ja myöhemmin meijeriammattilaisten perustamina.
Vuosikymmenten aikana Orimattilan maataloudessa on tapahtunut monenlaista erikoistumista. On viljelty leipä- ja siemenviljaa, mallasohraa ja sokerijuurikasta. Lypsykarjatalouden rinnalle syntyi sikataloutta. Vuonna 1965 sai 35% orimattilalaisista toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Viljelmien keskimääräinen peltoala oli 20 ha. Elinkeinorakenteen muutokset olivat kuitenkin jo alkaneet. Palvelujen ja teollisuuden osuus toimeentulojen antajina olivat nopeassa nousussa. Kun Orimattilasta 1992 tuli kaupunki, maataloudesta sai toimeentulonsa alle 20% kaupunkilaisista.
Teollisuus toi vaurautta
Vanhinta teollista toimintaa Orimattilassa ovat olleet kylien myllyt. 1800-luvun lopussa alkoi pienten koskien läheisyyteen syntyä vesivoimaa käyttävää muuta teollisuutta. Tönnöön Hevoskoskelle syntyi luujauhomylly, jonka toiminta oli varsin merkittävää. Luujauhoa kuljetettiin aina Pietariin saakka.
Teollisuuden nousu kosketti erityisesti kirkonkylää, mutta Porvoonjoki ja 1900-luvun alussa rakennettu yksityinen pitäjää halkonut Lahti-Loviisa –rautatie edesauttoivat liikeyritysten kuten sahojen ja myllyjen syntymistä myös kyliin. Varsinaista puutavarateollisuutta ei pitäjään syntynyt, mutta Porvoonjoki tarjosi uittoväyliä aina 1950-luvulle saakka.
Liiketoiminnan kasvua vauhditti kauppias K.J. Oxeniuksen perustama puhelinyhdistys. Vuonna 1888 Uusi Suometar –lehti saattoi kertoa lukijoilleen edistyksellisen uutisen: ”Orimattila ja Helsinki ovat tätä nykyä telefonijohdolla yhdistetyt toisiinsa.”.
Huomattavimmat Orimattilan teollisuuslaitokset ovat olleet tekstiilitehtaita. Ensimmäinen niistä – Orimattilan Villan Kehruu ja Kutomotehdas sai alkunsa, kun värjärin kisälli K.H. Attila vuonna 1875 pani Palojoen rantatörmälle väripadan kiehumaan ja värjäsi kesän aikana pienessä saunassa kaikki, mitä kylän asukkaat hänelle värjättäväksi toivat. Värjäri Attilan toiminta oli alku Orimattilan Villatehtaalle, jolla seuraavien vuosikymmenten ajan oli huomattava vaikutus Orimattilan kehitykseen. Tehdas oli hyvä veronmaksaja ja elämän vilkastuttaja. Pitäjään syntyi ja muutti uudenlaista ammattikuntaa.
Villatehtaan toiminnan kukoistuskausi ajoittuu 1950-luvulle, jolloin tehdas tarjosi työtä n. 600 orimattilalaiselle. Villatehtaan toiminta Orimattilassa päättyi Villayhtymä Oy:n konkurssiin 1970. Tänä päivänä Orimattilan keskustanäkymää vuosikymmeniä hallinnut Villatehtaan kiinteistö jatkaa elämäänsä monipuolisena Kehräämön liike- ja toimintatilana.
Tekstiiliteollisuuden perintöä vei eteenpäin vuonna 1945 perustettu Finnkarelia Virke Oy aina vuoteen 2011 saakka.
Orimattilasta puhuttaessa ei sovi unohtaa pienimuotoista kotiteollisuutta, joka tunnetaan Orimattilan ulkopuolella. Jo 1800-luvulla Orimattilan Heinämaa tunnettiin pitsinkutojista ja puuastioiden tekijöistä. Nypläystaidon alkuperää ei tunneta, mutta Heinämaalla on nyplätty – tai heinämaalaisittain ”kurottu” – pitsiä jo 1700-luvulta alkaen. Teolliset tuotteet ovat syrjäyttäneet käsin tehdyt pitsit, mutta nypläystaitoa ja heinämaalaista pitsiperinnettä ylläpitää Heinämaan Pitsin Kutojat ry –yhdistys.
Koulujen ja kulttuurin pitäjä
Pitäjän asukasluku oli 1800-1900 –lukujen taitteessa oli noin 9300. Kulkureittien ja vähäisten järvien läheisyyteen oli vuosien aikana muodostunut taloryhmiä, jotka 1800-luvun lopussa muodostivat toistakymmentä kyläkeskusta. Kirkonkylässä oli nelisensataa asukasta, posti, kestikievari, lääkäri, kätilö, sairastalo, apteekki, säästöpankki, nimismies ja emäntäkoulu.
Orimattilan kirkonkylä oli ilmeeltään maaseutumainen aina 1950-luvun puoliväliin saakka, jolloin kylän halki kulkevan maantien varteen alkoi kohota pankki- ja liiketaloja. Vuonna 1956 lähelle kirkkoa valmistui ajanmukainen kunnansairaala, joka toimi paikallaan vuoteen 1993, jolloin Kankaanmäelle valmistui uusi terveysasema.
Orimattilan 1800-luvun lopusta alkaneesta voimakkaasta kehityksestä kertoo opillisen sivistyksen arvostus. Vuonna 1867 aloitti Orimattilassa – Koskusten Rahjalassa – toimintansa ensimmäinen kansakoulu. 1900-luvun alkuun mennessä pitäjässä oli toiminnassa jo 11 kansakoulua. Kansakoulujen ripeä perustaminen herätti valtakunnallisesti huomiota. Orimattilaa kutsuttiin esimerkilliseksi kansakoulupitäjäksi.
Orimattila niitti mainetta myöhemminkin koululaitoksensa kehittämisessä. Orimattilan naisyhdistys perusti 1893 emäntäkoulun, joka 1919 muuttui valtion omistamaksi kotitalousopistoksi. Samanlaista yksityisten ihmisten innostusta opillisen sivistyksen laajentamiseen oli mukana 1923, kun paikkakunnalle perustettiin oppikoulu – Orimattilan yhteislyseo (vuodesta 1925 Orimattilan yhteiskoulu). Vuonna 1946 Orimattila perusti – ensimmäisenä maalaiskuntana Suomessa – ammatillisen päiväjatkokoulun, joka 1958 muuttui kansalaiskouluksi. Käytännön taitoja painottava koulumuoto sai väistyä, kun Orimattilassa1975 siirryttiin peruskouluun.
Kansakoulujen myötä syntyi kyliin kirjastoja, seura- ja yhdistystoimintaa. Vuonna 1903 Orimattilaan perustettiin voimistelu- ja urheiluseura Jymy, jonka suojissa ovat varttuneet niin hiihtäjät, painijat, suunnistajat, palloilijat, yleisurheilijat ja ampujat. Orimattilalainen ampumaurheilu sai upean palkinnon, kun 2008 Pekingin olympialaisissa orimattilalainen trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela toi Suomelle kultamitalin.
Vireän harrastus-, yhdistys- ja urheilutoiminnan oheen syntyi 1956 Orimattilan kansalaisopisto monine erilaisine toiminta- ja harrastuspiireineen. Kansalaisopisto kunnallistettiin ja sen piiriin tulivat Artjärvi, Myrskylä ja Pukkila 1967. Vuonna 2007 Lahden seudun kansalais- ja työväenopistot yhdistyivät seudulliseksi Wellamo-opistoksi.
”Kunta on elinvoimainen, jos sillä on oma paikallislehti”, sanotaan. Orimattilassa on vuodesta 1951 ilmestynyt kolmesti viikossa oma pitäjälehti – aluksi nimeltään Pitäjäsanomat, nykyisin Orimattilan Sanomat.
Vuonna 1946 perustettu Orimattila-seura on toimintaperiaatteidensa mukaisesti vaalinut kotiseututyötä ja julkaissut kotiseutukirjoja, joihin on koottu kuvauksia ja muisteluja Orimattilan menneisyydestä ja kansan elämästä. Kirjoissa elää Orimattila-henki.
Ainutlaatuinen kulttuuriperintö Orimattilalla on oman kunnan taiteilijoissa ja kirjailijoissa. Kirjailija J. H. Erkko oli aikansa kansallishengen sytyttäjä, runoilija ja aatteiden mies. Merkittävää kulttuuri- ja taidetapahtumaa elettiin Orimattilassa 1978, kun Taidesäätiö Ilmari ja Toini Wall-Hakalan taidekokoelma siirtyi Orimattilan kunnan hallintaan. Tapahtuma sai jatkoa 1993, kun taiteet sijoitettiin arkkitehti Erkki Karjalaisen suunnitelmien mukaan Kulttuuritaloksi saneerattuun Virkkeen entiseen tehdasrakennukseen. Arvoisensa tilat saivat myös professori Pentti Papinahon työt sekä pysyvä Orimattilan Erkot –näyttely.
Taidemuseossa on pidetty useita näyttelyitä, joissa on ollut esillä nykyisten orimattilalaisten taiteilijoiden töitä. Orimattilan kulttuuritalo – taidemuseo ja kirjasto – on ollut monenlaisen taiteen kohtaamispaikka. Tiloissa on järjestetty kirjailijavierailuja, musiikkia, runoiltoja, luentoja ja keskusteluja. Elämyksellisen taidenautinnon on kesä toisensa jälkeen tarjonnut tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnan Villa Roosan näyttely, joka kesällä 2008 näyttäytyi yleisölle uudistettuna uusien omistajien myötä.
Taide on myös yhdistänyt orimattilalaisen teollisen menneisyyden nykypäivään. Tehtailija K.H. Attilan 1890-luvulla rakennuttama komea tiilinen asuintalo Erkonsillan kupeessa muuttui 1993 Taidelinnaksi, kun taiteilija Soile Yli-Mäyry hankki sen omistukseensa. Taidelinnassa on esillä Soile Yli-Mäyryn töitä.
Orimattila mukana muutoksissa
Orimattilan väkiluvun kasvu on ollut 2000-luvulla voimakasta. Vuonna 2005 ylitettiin 14 500 asukkaan raja. Vahvasta maalaiskunnasta on kasvanut omaleimainen maaseutukaupunki, jonne perinteisten kylien rinnalle uudisrakentaminen on synnyttänyt uusia asuinalueita.
”Sit päivää ei pirä pelätä, mit ei oh viäl nähny.”
Orimattilalainen sanonta Hilkka Tillin murrekirjasta
Kaupungin palvelurakenteen voimakkaasta kasvusta kertoo se, että kaupunki on suurin työllistäjä. Koululaitoksen kehittämisessä on seurattu aikaa. Kaupungissa toimii viestintäpainotteinen Erkko-lukio, Jokivarren yhtenäiskoulu; kotitalousopisto ja ammattikoulu ovat sulautuneet Päijät-Hämeen koulutuskonserniin. Kasvavan kaupungin palvelut ovat edellyttäneet rakentamista ja uusien toimintojen luomista: on rakennettu päiväkoteja ja kouluja, urheilutalo-uimahalli, terveyskeskus, on luotu edellytyksiä uusille työpaikoille. Valtion rakennushankkeista merkittävä on ollut Niinikoskelle rakennettu Kansallismuseon keskusvarasto ja presidentti Kekkosen arkistosäätiön tilat.
Liikenneyhteydet ja tiestö ovat parantuneet. Uusi oikorata sivuaa Orimattilaa ja on vienyt kaupungin lähemmäksi pääkaupunkiseutua, kun vuonna 2017 aloitettiin junaliikenne Orimattilaan Hennan asemalla. Erkon Hämäläisten laulun hämäläisyys on vuosien aikana taipunut päijäthämäläisyydeksi.
