Vuoden 2024 orimattilalaiseksi on valittu Juhani Korpela. Hän on tehnyt pitkän ja merkittävän uran Päijät-Hämeen ensihoidossa. Korpela on ollut vahvasti mukana ensihoidon kehityksessä ja koulutuksessa ja samalla vaikuttanut monien ensihoitajien uraan ja tietotaitoon. Juhani Korpela eläköityy ensihoidon kouluttajan toimesta virallisesti vuoden vaihteen jälkeen.
Ehdotuksissa hän sai kiitosta paitsi urastaan myös luonteestaan: ”Hieno ihminen ja kultainen sydän”, eräs perustelu kuului.
Vuoden kaupunkilainen valittiin jälleen viime vuoden malliin. Kaupunkilaiset saivat ehdottaa palkinnon saajia ja raati valitsi kaupunkilaisilta tulleista esityksistä viisi ehdokasta, joista asukkaat saivat äänestää omaa suosikkiaan. Ääniä annettiin noin 1150 ja Juhani Korpela sai äänistä 32 prosenttia.
Vuoden kaupunkilainen julkistettiin Orimattilan joulukauden avauksessa 1.12. Juhani Korpela oli estynyt saapumaan paikalle, mutta palkinto luovutetaan hänelle myöhemmin.