Valoon valokuituverkon rakentaminen on alkanut tai alkamassa lähiaikoina seuraavilla alueilla: Kankaanmäki, Jokela, Puolaajantie/Tullintien ympäristö ja Käkelä.
Maanrakennustöiden takia alueella tulee liikkumaan erilaisia työkoneita. Pyydämme noudattamaan erityistä varovaisuutta liikkuessanne koneiden läheisyydessä ja vaikka kaivinkoneissamme on kamerat ja ikkunat joka suuntaan, katvealueet ovat silti mahdollisia. On hyvä pysähtyä ja odottaa, että koneenkuljettaja tai apumies huomaa sinut ja antaa merkin, jolloin ohittaminen on turvallista. Ohjeistattehan myös lapsia erityiseen tarkkaavaisuuteen työkoneiden lähellä – usein koneet kiinnostavat erityisesti perheen pienimpiä ja työkoneita onkin turvallista ihastella tarpeeksi etäältä.
Pyrimme toteuttamaan alueen valokuiturakentamisen mahdollisimman joutuisasti niin, että rakentamisesta syntyisi mahdollisimman vähän haittaa alueen asukkaille ja alueella liikkuville. Ajoväylät ja pihaliittymät pyrimme ensisijaisesti alittamaan, mutta olemassa olevan infrastruktuurin takia tämä ei aina ole mahdollista. Mikäli pihaliittymät vaativat poikkikaivuuta, pyrimme ilmoittamaan tästä asukkaille joko tavoittamalla heidät suoraan ovelta tai soittamalla. Ajoväylien poikittaiset kaivuut pyritään tekemään vähäisen liikenteen aikaan. Hätä- tai ensiaputilanteissa katu saadaan käyttökuntoon noin minuutissa – tarvittaessa ilmoitamme tienkatkoksista aina hätäkeskukselle, jotta hälytysajoneuvot voivat käyttää kiertotietä.
Heti kaivuun jälkeen kaivannot peitetään ja tehdään aluksi ns. konesiistiksi. Kaivuutöiden valmistuttua tilaamme tarvittavat asfaltoinnit, joiden jälkeen suoritamme pintojen viimeistelyä, mutta tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää. Koko alueen verkonrakentamisen valmistuttua luovutamme alueen takaisin kaupungille ja jatkamme seuraavien projektiemme pariin.
Työnaikaiset yhteystiedot:
asiakaspalvelu@valoo.fi
0931543060
asiakaspalvelu@cablecrew.fi
040199 7009
Projektijohtaja
Mikko Nevalainen
0401997043
Työnjohtaja
Sebastian Vacker
0401997048