Orimattilan kaupunki toteutti loka–marraskuussa 2025 kuntalaisille suunnatun asukaskyselyn, jossa selvitettiin orimattilalaisten kokemuksia omasta kotikunnastaan ja arjestaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 424 kaupunkilaista, ja sen toteutti Taloustutkimus Oy.
Kyseessä oli ensimmäinen Orimattilassa toteutettu vastaava asukaskokemustutkimus. Tämän vuoksi tuloksia on vertailtu Taloustutkimuksen tausta-aineistoon, joka on koottu muissa kunnissa toteutetuista kyselyistä.
Kyselyssä kartoitettiin muun muassa asukkaiden tyytyväisyyttä Orimattilaan asuinpaikkana, näkemyksiä kaupungin palveluista ja viestinnästä sekä halukkuutta osallistua kunnan kehittämiseen. Lisäksi vastaajilta kysyttiin mielipiteitä kaupungin imagosta, tulevaisuudesta ja talouden tasapainottamisesta.
Turvallisuus ja arjen sujuvuus korostuvat vahvuuksina
Tulosten perusteella Orimattila koetaan monilta osin toimivaksi ja turvalliseksi asuinpaikaksi. Erityisen myönteisiä arvioita saivat turvallisuuden tunne sekä arjen asioiden hoitamisen sujuvuus. Myös kaupungin viihtyisyys ja etätyön edellytykset arvioitiin melko hyvälle tasolle.
Kokonaisarvosana tyytyväisyydestä Orimattilaan asuinpaikkana oli 7,28 asteikolla 0–10. Valtaosa vastaajista antoi kunnalle arvosanan 7–10, mikä kertoo vahvasta perusluottamuksesta omaan kotikaupunkiin.
Osallistumishalukkuus keskimääräistä vahvempaa
Vertailu tausta-aineistoon osoittaa, että orimattilalaisten halukkuus osallistua kunnan asioiden ja palveluiden kehittämiseen on keskimääräistä korkeampi. Tämä antaa kaupungille hyvän lähtökohdan kehittää osallistumisen ja vuorovaikutuksen tapoja jatkossa.
Myös kaupungin viestintä arvioitiin kokonaisuutena hieman paremmaksi kuin vertailukunnissa keskimäärin. Tärkeimmiksi tiedonlähteiksi nousivat kaupungin verkkosivut, paikallislehdet ja sosiaalinen media.
Vetovoima ja tulevaisuuden usko kehittämiskohteina
Tausta-aineistoon verrattuna Orimattilan kokonaistyytyväisyys ja suositteluhalukkuus olivat keskimääräistä heikompia. Poismuuttoa pohtivien osuus oli vertailuaineistoa suurempi. Kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti kaupungin vetovoimaisuus, luottamus tulevaisuuteen sekä se, kuinka hyvänä paikkana Orimattilaa pidetään lapsille ja nuorille. Kaupungin imago sai osin kriittisiä arvioita, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä.
Asukkaiden näkemyksiä talouden ratkaisuista
Kyselyssä selvitettiin myös asukkaiden näkemyksiä kaupungin talouden tasapainottamisesta. Suosituimmiksi vaihtoehdoiksi nousivat aurinkovoimaloiden sekä suuren datakeskuksen rakentamisen salliminen Orimattilan alueelle. Vähiten kannatusta saivat tuntuva kiinteistöverojen korotus ja palveluverkon tiivistäminen.
Tulokset tukevat tulevaa päätöksentekoa
Kyselyn tuloksia on jo hyödynnetty ja hyödynnetään myös jatkossa kaupungin kehittämistyössä, muun muassa vuoden 2026 talousarvion tavoitteiden ja mittareiden asettamisessa sekä tulevien painopisteiden valinnassa.
”Ensimmäinen asukaskokemustutkimus antaa meille arvokasta ja rehellistä tietoa siitä, missä olemme onnistuneet ja missä meillä on vielä tehtävää. Erityisen rohkaisevaa on se, että orimattilalaisilla on vahva halu osallistua kaupungin kehittämiseen”, toteaa kaupunginjohtaja Kalle Larsson.
