Päijät-Hämeen hyvinvointialue tiedottaa: Orimattilan sote-keskuksen palvelut tuottaa pian hyvinvointialue – Päijät-Sote-sovellus alkaa palvella myös orimattilalaisia 

Orimattilan sosiaali- ja terveyskeskuksen palvelujen tuottaja vaihtuu kesäkuun alusta. Jatkossa hyvinvointialue tuottaa palvelut omana toimintanaan. Päijät-Sote-sovellus tuo orimattilalaisten ulottuville uuden asiointitavan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Asiakkailta toivotaan kärsivällisyyttä tuottajavaihdoksesta aiheutuvien palveluviiveiden varalta.

Tähän saakka hyvinvointialue on ostanut Orimattilan sote-keskuksen palvelut Terveystalo Oy:ltä. Osana tarkkaa taloudenhoitoa hyvinvointialue tarkastelee ostopalvelujaan ja ottaa palveluja omaksi toiminnaksi. Ulkoistamissopimus Terveystalo Oy:n kanssa päättyy toukokuun lopussa.

Palvelujen siirto on edennyt hyvässä yhteisymmärryksessä. Suurin osa asiakkaille tutusta henkilöstöstä jatkaa liikkeenluovutuksella hyvinvointialueen palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Myös uutta henkilöstöä kuten lääkäreitä on rekrytoitu kevään aikana.

Yhteystiedot pysyvät samoina

Orimattilan sote-keskuksen yhteystiedot säilyvät ennallaan. Puhelimitse yhteyden lääkärin ja hoitajan vastaanotolle saa soittamalla numeroon 03 8194260.

Sote-keskus on kesäkuun alusta lähtien avoinna maanantaista torstaihin kello 8-16 ja perjantaisin kello 8-15 osoitteessa Terveystie 1. Aukioloajat ovat yhteneväiset kaikissa hyvinvointialueen oman tuotannon sote-keskuksissa.

Iltaisin ja viikonloppuisin kiireellisissä asioissa palvelee Akuutti24 Lahdessa. Ennen asiointia on soitettava numeroon 116117. Henkeä vaarantavissa tilanteissa on otettava aina yhteys numeroon 112.

Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myös hyvinvointialueen verkkosivuilta paijatsote.fi.

Opastusta saa uuden digipalvelun käyttöön

Yhä useammin entistä useammalle päijäthämäläiselle sote-palvelujen ensisijainen yhteydenottokanava on Päijät-Sote-sovellus. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla myös Orimattilan asukkaat voivat hyödyntää kaikkia sovelluksen palveluja. Enää vain Sysmässä asuvien käyttöön jää rajatumpi valikoima sovelluksen palveluja.

Orimattilalaiset saavat tuntumaa uudesta digipalvelusta opastustilaisuuksissa. Hyvinvointialueen asiantuntijat neuvovat seikkaperäisesti kasvotusten, mitä kaikkea sovelluksella voi tehdä ja mitä palveluja sen avulla saa.

Maanantain ensimmäinen opastustilaisuus Orimattilan sote-keskuksessa veti väkeä mukavasti. Seuraava opastus on Orimattilan sote-keskuksessa maanantaina 27. toukokuuta kello 10-13. Orimattilan S-marketissa opastusta saa puolestaan 29. toukokuuta ja 3. kesäkuuta kello 9-12.

Päijät-Sote-sovelluksesta tietoa ja käyttöohjeistusta löytyy hyvinvointialueen sivuilta paijatsote.fi/paijat-sote-sovellus.

Lisätietoja: 
tulosaluejohtaja Pertti Sopanen, 044 4823 171

© Orimattila 2024 creative-crue logo