Kaupunginhallituksen 7.10. päätöksiä

Orimattilan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 7.10. valita kaupungin elinvoimajohtajan virkaan Sara Vilanderin ja hänen kieltäytymisensä varalle Petra Morbinin.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti aloittaa Rautamäentien asemakaavan laatimisen ja hyväksyi esityslistan liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Fortum Power & Heat Oy:n kanssa.

Kaupunginhallitus päätti niin ikään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kevään kokousaikatauluista.

Alla lisää kokouksen päätöksiä. Esityslista ja valmistuttuaan pöytäkirja löytyvät kaupungin kotisivuilta kohdasta kaupunki ja päätöksenteko.

Kokouksen työjärjestys

Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys.

Todettiin Muut asiat § 339 kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat. Todettiin, että Muut asiat-kohdassa käsitellään myös kaupungin vastauskirje Asianajotoimisto Merilammen kirjelmään palkkaharmonisaatiosta.

Ennen varsinaisia kokousasioita henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki antoi katsauksen § 320 Elinvoimajohtajan virkavaali.

Kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat

Kuultiin kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat.

Elinvoimajohtajan virkavaali

Kaupunginhallitus päätti valita Orimattilan elinvoimajohtajan virkaan 1.1.2025 alkaen Sara Vilanderin ja hänen kieltäytymisensä varalle Petra Morbinin. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan ja virassa on kokonaispalkka 7 250 euroa kuussa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Valintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta on toimitettu kaupungille. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.

 Virkanimikkeen muutos/hyvinvointijohtaja

Kaupunginhallitus päätti muuttaa hyvinvointijohtajan virkanimikkeen hyvinvointikoordinaattoriksi 1.1.2025 alkaen.

A217 Rautamäentien asemakaavan käynnistämissopimus ja käynnistäminen

Kaupunginhallitus päätti aloittaa Rautamäentien asemakaavan laatimisen ja päättää hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen Fortum Power & Heat Oy:n kanssa. Asemakaava on merkittävä ja kaavatyö voi alkaa heti. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaavan käynnistämissopimus tulee voimaan allekirjoitusten myötä.

A214 Jymylinnantien asemakaavamuutoksen ehdotus

Kaupunginhallitus päätti asettaa 24.09.2024 päivätyn A214 Jymylinnantien asemakaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot ja muistutukset.

A210 Lankilantien asemakaava ja asemakaavan muutos, ehdotus

Kaupunginhallitus päätti asettaa A210 Lankilantien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot ja muistutukset.

Rahoittajasopimus / Lahden seudun kehitys LADEC Oy

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n päivitetyn rahoittajasopimuksen.

Etpähä ry:n yhdistyminen Päijänne-Leaderin kanssa ja sen aiheuttamat muutokset

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Etpähä ry:n pyynnön siirtää Etpähä ry:n vuoden 2023 tilinpäätöksessä oleva kuntarahavelka kokonaisuudessaan Päijänne-Leader ry:lle.

Oppilasesitykset Etelä-Suomen alueelliselle maanpuolustuskurssille vuodelle 2025

Kaupunginhallitus päätti esittää perusopetuksen ja lukion rehtori Antti Ketosta maanpuolustuskurssille 3.-7.11.2025.

Kokousedustajien nimeämispyyntö Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 19.11.2024

Kaupunginhallitus merkitsi kokouksen tiedoksi ja päätti, ettei erillistä kokousohjetta anneta. Kaupunginhallitus päätti, että Orimattilan kaupungin edustajiksi nimetään Tuija Pessinen (varalla Tuija Kosonen), Kai Koskinen (varalla Marko Taavila) ja Petri Marjamäki (varalla Marja Rainio).

Sähköntoimittajan valinta ajalle 1.1.2025–31.12.2026

Kaupunginhallitus päätti, että sähköntoimittajaksi valitaan kilpailutuksen valintaperusteen mukaisesti edullisin toimittaja, Helen Oy.

Lausuntopyyntö Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2025–2027 toiminta- ja taloussuunnitelmasta

Kaupunginhallitus päätti todeta lausuntonaan, ettei Orimattilan kaupungilla ole huomautettavaa esitetystä Koulutuskeskus Salpaus-kuntayhtymän vuoden 2025 talousarviosta eikä vuosien 2025-2027 toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Orimattilan kaupunki kannustaa edelleen vahvistamaan yritysten ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä, jotta paikallisten yritysten ja opiskelijoiden välille syntyy synergiaa.

Kokousaikataulut 2025

Kaupunginhallitus päätti kevään 2025 kokousaikataulun seuraavasti

Kaupunginhallituksen kokoukset alkaen klo 15:

13.1.2025

27.1.2025

10.2.2025

3.3.2025

17.3.2025

31.3.2025

14.4.2025

5.5.2025

19.5.2025

9.6.2025

Kaupunginvaltuuston kokoukset alkaen klo 18:

17.2.2025

12.5.2025

16.6.2025

Valtuustoinfo alkaen klo 17:

13.2.2025

8.5.2025

12.6.2025

Valtuustoseminaari: 14.3.2025

Kaupunginvaltuuston 30.9.2024 kokouspäätösten täytäntöönpano

Kaupunginhallitus totesi, että kaupunginvaltuuston päätökset 30.9.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päätti panna ne täytäntöön esittelytekstin mukaisesti.

Valtuustoaloite Pertti Laaksonen 17.6.2024

Keskustelun kuluessa Venla Avelin esitti, että aloite palautetaan uuteen valmisteluun. Esitys raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus päätti antaa sivistysvaliokunnan aloitteen johdosta antaman selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Koulujen ulkoilualueet

Kaupunginhallitus päätti antaa kaupunkikehitys- ja teknisen valiokunnan aloitteen johdosta antaman selvityksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi: Talouden tilanne huomioon ottaen Tilapalvelut on tehnyt parhaansa ja vuosittain arvioidaan, mitä koulujen pihoja kunnostetaan. Kaupunginhallitus samalla esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Salusjärven leirikeskus

Keskustelun kuluessa Sari Sikkilä esitti, että aloite palautetaan uuteen valmisteluun. Esitys raukesi kannattamattomana.

Viranhaltijoiden päätökset

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi toimitetut viranhaltijapäätökset ja päätti olla käyttämättä otto-oikeuttaan.

Toimielinten pöytäkirjat

Kaupunginhallitus merkitsi jätetyt pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuiksi ja päätti olla ottamatta kaupunginhallitukselle niissä olevia ottokelpoisia asioita.

Ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet

Merkittiin tiedoksi ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet.

Muut asiat

Merkittiin tiedoksi kaupunginhallituksen iltakoulu 9.10.2024 klo 17.30.

Valtuuston puheenjohtaja Jarmo Keskevaari toi terveiset Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumista.

Kaupunginhallitus hyväksyi ja merkitsi tiedoksi kaupungin antaman vastauksen Asianajotoimisto Merilammen kirjelmään palkkaharmonisaatiosta. Kirjelmä saapunut kaupungille 20.9.2024. Vastauskirje pöytäkirjan liitteenä. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan antamaan asiasta lisätietoja tai lausuntoja, mikäli aikarajoitteet sitä edellyttävät.

Riitta Lonka (Hallintolaki § 28, kohta 5), Juha Hämäläinen (Hallintolaki § 28, kohta 1), Sari Sikkilä (Hallintolaki § 28, kohta 4), Jari Hosiaisluoma (Hallintolaki § 28, kohta 1), Venla Avelin  (Hallintolaki § 28, kohta 5), Tuula Koivunen (Hallintolaki § 28, kohta 5), Jarmo Keskevaari (Hallintolaki § 28, kohta 5) totesivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Jari Kaitaranta kutsuttiin kokoukseen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.39-17.44 etäyhteydellä.

© Orimattila 2024 creative-crue logo