Orimattilan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 15.12. ja käsitteli mm. kaupunginjohtajan tavoitteita, kaavoitusasioita sekä perintöverojen käyttöä sisäilmatutkimuksiin.
Alla kokouksen päätöksiä. Esityslista ja valmistuttuaan pöytäkirja löytyvät kaupungin kotisivuilta kohdasta kaupunki ja päätöksenteko.
Kokouksen työjärjestys
Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys. Todettiin, ettei Muut asiat § 480 kirjattavaksi tulevia kaupunginhallituksen jäsenten eikä valtuuston puheenjohtajan esille tuomia asioita ole.
Ennen varsinaisia kokousasioita kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta antoi katsauksen pykäliin § 467–469, projektihenkilö Kai Teva § 472, henkilöstöpäällikkö Mari Huttunen § 464-466 sekä talouspäällikkö Eero Aitkoski § 470.
Kaupunginjohtajan johtajasopimuksen mukaiset tavoitteet
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä esityslistan liitteenä olevat kaupunginjohtajan tavoitteet ajalle 01.01.2026–31.12.2026. Tavoitteisiin lisätään, että johtoryhmätyöskentelyn edelleen kehittäminen.
Kaupunginjohtaja Kalle Larsson (Hallintolaki § 28.1, kohta 1) ja hallintojohtaja Lilli Peltonen (Hallintolaki § 28.1., kohta 7) totesivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteoksi.
Pykälän osalta pöytäkirjanpitäjänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jenni Päivähonka.
Kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat
Kuultiin kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat.
Hallintojohtajan ajankohtaiset asiat
Kuultiin hallintojohtajan ajankohtaiset asiat.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2026
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä henkilöstö- ja koulutussuunnitelman 2026.
Oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön päätökseen 14/2025
Kaupunginhallitus päätti, että se ei kumoa henkilöstöpäällikön viranhaltijapäätöstä 4.11.2025 § 14/2025. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Oikaisuvaatimus henkilöstöpäällikön päätökseen 15/2025
Kaupunginhallitus päätti, että se ei kumoa henkilöstöpäällikön viranhaltijapäätöstä 4.11.2025 § 15/2025. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Kaavoituskatsaus 2025 ja kaavoitusohjelma 2026–2030
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2025 ja kaavoitusohjelman 2026–2030 hyväksymistä.
Uudenkartanon osayleiskaava, luonnosvaihe
Kaupunginhallitus päätti asettaa nähtäville Uudenkartanon osayleiskaavan luonnoksen vuorovaikutusmenettelyä varten.
Kuivannon tuulivoimaosayleiskaavan käynnistämissopimuksen sopijaosapuolen muuttaminen
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Kuivannon tuulivoimaosayleiskaavan kaavan käynnistämissopimuksen sopijaosapuolen muutoksen ABO Windiltä Kuivannon Tuulivoima Oy:lle.
Talouden seuranta 11/2025
Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi talouden seurannan 11/2025.
Perintövarojen käyttö sisäilmatutkimuksiin ja -korjauksiin vuonna 2025
Kaupunginhallitus päätti myöntää hengityselinsairaiden tukirahastosta sisäilmatutkimuksiin ja sisäilmaa parantaviin toimenpiteisiin enintään 50 000 euroa elinvoimatoimialalle vuodelle 2025.
Analytiikkapalveluiden puitesopimuksen kilpailutuksen 2026-2027 (1+1 vuotta) hyväksyntä
Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti muuten päätösesityksen mukaisesti palauttaa tarjouspyyntömateriaalin takaisin elinvoimavaliokunnan käsittelyyn, koska materiaali on ollut julkisesti nähtävillä jo valiokunnan käsittelyn yhteydessä.
Yhteistoimintasopimus sivistyspalveluiden seudulliseksi kehittämiseksi Päijät-Hämeen kunnissa vuosina 2026–2029
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Päijät-Hämeen kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen sivistyspalveluiden seudulliseksi kehittämiseksi vuosille 2026–2029 ja sitoutuu sen noudattamiseen. Samalla valtuutettiin sivistysjohtaja toimimaan ohjausryhmässä kaupungin edustajana sekä valtuutettiin kaupunginjohtaja allekirjoittamaan sopimus.
Kotoutumisohjelma 1.1.2026 alkaen Heinola ja Orimattila
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä liitteessä esitetyn kotoutumisohjelman.
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2026 alkaen
Keskustelun kuluessa Johanna Ekman teki lisäyksen päätösesitykseen: Nuorisovaltuuston aloitteeseen 10.11.2025 pohjautuen esitän lisäyksenä, että nuorisovaltuuston edustajalla on oikeus osallistua valiokuntien ja hyvinvoinnin ja osallisuuden jaoston iltakouluihin ja lisäksi, että näistä kaikista edellä mainituista luottamustehtävistä maksetaan nuorisovaltuuston edustajalle palkkio (nuorisovaltuuston edustaja hyvinvoinnin ja osallisuuden jaostossa 21 € sekä valiokunnan tai jaoston iltakoulussa 21 €) 1.1.2026 alkaen.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä päätökseen asiakohdan.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy luottamushenkilöiden palkkiosääntöön esitetyt muutokset. Muutokset huomioidaan 1.1.2026 alkaen.
Delegointipäätös
Kaupunginhallitus päätti delegoida henkilöstöpäällikölle oikeuden hyväksyä lisäykset, poistamiset ja muutokset tasopalkkajärjestelmään.
Viranhaltijoiden päätökset
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi toimitetut viranhaltijapäätökset ja päätti olla käyttämättä otto-oikeutta.
Pekka Törrönen (Hallintolaki § 28.1, kohta 1) totesi olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteonajaksi.
Pykälän osalta ei käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä.
Ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet
Merkittiin tiedoksi ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet.
Toimielinten pöytäkirjat, kh
Kaupunginhallitus merkitsi jätetyt pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuiksi ja päätti olla ottamatta kaupunginhallitukselle niissä olevia ottokelpoisia asioita.
Muut asiat
Todettiin, ettei pöytäkirjaan ollut merkittäväksi kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajien esille tuomia asioita.
