Orimattilan kaupunginhallitus kokoontui 11.8. ja päätti muun muassa, että Orimattilan kaupunki tukee LUT-yliopiston kauppatieteellistä koulutusta vuosina 2025–2029 150 000 eurolla. Tuen edellytyksenä on, että Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myöntää LUT-yliopistolle kauppatieteellisen koulutusvastuun sekä se, että kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarviossa määrärahan vuosille 2026–2029.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunki myy omistamansa osakkeet Asunto-osakeyhtiö Kivelästä.
Alla kokouksen päätöksiä. Esityslista ja valmistuttuaan pöytäkirja löytyvät kaupungin kotisivuilta kohdasta kaupunki ja päätöksenteko.
Kokouksen työjärjestys
Todettiin esityslistan mukainen työjärjestys. Todettiin Muut asiat § 307 kirjattavaksi tulevat kaupunginhallituksen jäsenten ja valtuuston puheenjohtajan esille tuomat asiat. Ennen varsinaisia kokousasioita talouspäällikkö Eero Aitkoski antoi katsauksen pykälään 292 Talouden seuranta 6/2025.
Kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat
Kuultiin kaupunginjohtajan ajankohtaiset asiat.
Pöytäkirjaan merkitään, että kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajistolle tarjotaan mahdollisuus suorittaa Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi sekä HHJ-tutkinto. Kustannukset katetaan talousarvion sisältä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kustannuspaikoilta.
Kaupunginvaltuuston 16.6.2025 kokouspäätösten täytäntöönpano
Kaupunginhallitus totesi, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 16.6.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön esittelytekstin mukaisesti.
Talouden seuranta 6/2025
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi talouden seurannan 6/2025.
Taloudellinen tuki LUT-yliopiston kauppatieteelliselle koulutukselle
Kaupunginhallitus päätti, että Orimattilan kaupunki tukee LUT-yliopistoa vuosina 2025-2029 yhteensä 150 000 euroa (vuodessa 30 000 euroa) kauppatieteellisen koulutuksen käynnistämiseen Lahden kampuksella. Tuen edellytyksenä on, että Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myöntää LUT-yliopistolle kauppatieteellisen koulutusvastuun sekä kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarviossa määrärahan vuosille 2026-2029.
Asunto-osakeyhtiö Kivelän osakkeiden myynti
Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki myy omistamansa osakkeet Asunto-osakeyhtiö Kivelästä. Kaupunginhallitus päätti, että toimitilapäällikkö laittaa osakkeet myyntiin ja valmistelee myynnin.
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus päätti
1. hyväksyä liitteenä olevan Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n osakassopimuksen
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 19.8.2025
Kaupunginhallitus
1. merkitsi kokouksen tiedoksi
2. antoi kokousedustajalle kokousohjeeksi, että hallitukseen valitaan Laura Latikka (varalle Tarja Lattu).
3. totesi, ettei yhtiökokousedustajalle ollut muita toimintaohjeita.
Orimattilan kaupunkia kokouksessa edustaa kaupunginjohtaja (varalla elinvoimajohtaja).
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Provincian osakaskokous 19.8.2025
Kaupunginhallitus
1. merkitsi kokouksen tiedoksi
2. totesi, ettei erillistä toimintaohjetta anneta.
Orimattilan kaupunkia kokouksessa edustaa hallintojohtaja Lilli Peltonen.
Provincia Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 28.8.2025
Kaupunginhallitus
1. merkitsi kokouksen tiedoksi
2.totesi, ettei erillisiä toimintaohjeita anneta.
Orimattilan kaupunkia kokouksessa edustaa hallintojohtaja Lilli Peltonen (varalla talouspäällikkö Eero Aitkoski).
Orimattilan vanhus- ja vammaisneuvoston nimeäminen kaudelle 2025–2029
Kaupunginhallitus päätti nimetä vanhus- ja vammaisneuvoston.
Kaupunginhallitus päätti valtuuttaa hallintojohtajan täydentämään vanhus- ja vammaisneuvoston nimeämistä Orimattilan Eläkkeensaajien osalta, kun jäsentieto on selvillä.
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä kaupunginhallituksen edustajaksi Johanna Helstelän ja varalle Tuomo Jussilan.
Uuden jäsenen nimeäminen keskustan aluekumppanuuspöytään
Kaupunginhallitus päätti nimetä Nea Oksasen keskustan aluekumppanuuspöydän jäseneksi.
Kuntapäivät 13.11.2025; edustajien nimeäminen
Kaupunginhallitus päätti nimetä Kuntapäivät 13.11.2025 edustajaksi Riitta Lonkan (varalle Jenni Päivähongan). Orimattilan kaupungin edustajalla on kunnan asukasluvun mukaisesti käytettävänään 2 ääntä.
Oikaisuvaatimus ateria- ja puhtauspalvelupäällikön viranhaltijapäätökseen
Kaupunginhallitus päätti, että se ei kumoa ateria- ja puhtauspalvelupäällikön viranhaltijapäätöstä 11.6.2025 § 13/2025. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden pohjalta olisi edellytyksiä päätöksen muuttamiseksi. Oikaisuvaatimus hylätään.
Terveydentilaa koskevien tietojen käsittely
Kaupunginhallitus päätti täydentää määrittelyään tehtävistä, joissa toimivat henkilöt käsittelevät terveydentilaa koskevia tietoja:
-konsernitoimialan palvelusihteeri
Täydennys on voimassa toistaiseksi. Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.
Viranhaltijoiden päätökset
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi toimitetut viranhaltijapäätökset ja päätti olla käyttämättä otto-oikeutta.
Ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet
Merkitsi tiedoksi ilmoitusasiat ja saapuneet kirjeet.
Toimielinten pöytäkirjat
Kaupunginhallitus merkitsi jätetyt pöytäkirjajäljennökset tietoonsa saatetuiksi ja päätti olla ottamatta kaupunginhallitukselle niissä olevia ottokelpoisia asioita.
Muut asiat
Saku Salminen toi keskusteluun koulukuljetusten tilanteen syksyn osalta.
Pekka Törrönen toi keskusteluun kaupungin rekrytointiohjeen.
