Orimattilan hajuhaitan syy selvisi
Orimattilassa on viime päivinä esiintynyt paikoitellen hajuhaittaa johtuen Heinämaantien ja Palojoen välissä sijaitseville Luhtaistenpelloille levitetystä rejektistä. Rejektin...
Orimattilassa on viime päivinä esiintynyt paikoitellen hajuhaittaa johtuen Heinämaantien ja Palojoen välissä sijaitseville Luhtaistenpelloille levitetystä rejektistä. Rejektin...
Työt ovat edenneet aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti. Kaapelointityöt valmistuvat kesäkuun aikana. Pasinan katu- ja vesihuollon saneeraustyöt jatkuvat elokuun...
Orimattilan kaupungintalo, kaupungin puhelinvaihde sekä kaupungintalon neuvonta ja Kelan etäpalvelupiste ovat suljettuina 1.7.-4.8. Työssä olevat kaupungin työntekijät...
Orimattilan tarkkailujärvissä Säyhteellä, Villikkalanjärvellä, Pyhäjärvellä, Mallusjärvellä ja Kylänjärvellä ei havaittu tämän viikon tarkastuksissa sinilevää. Järvien lämpötilat vaihtelivat...
Orimattilan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina 24.6. muun muassa käyttää sekä koulukuljetusten hankinnan että rakennusteknisten töiden puitesopimuksen optiot....
Koiran jätösten siirtäminen roskikseen kuuluu ulkoiluttajalle. Järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on huolehdittava siitä, että koiran...
A207 Jokimäentien asemakaava hyväksytty Orimattilan kaupunginvaltuusto on MRL 52 §:n mukaisesti hyväksynyt Jokimäentien asemakaavan kokouksessa 17.6.2024 §...
Energiajätteen keräys päättyy kaikilta toimialueen 1-4 huoneiston asuin- ja vapaa-ajan kiinteistöiltä 30.6.2024. Vähintään 5 huoneiston kiinteistöissä keräysvelvoite...
Huomio Orimattila! Lähde mukaan kuntoporraskisaan ajalla 30.5.-30.9.2024. Kuntoporraskisassa 2024 selvitetään, missä päin Suomea noustaan ahkerimmin EU:n maaseuturahoitusta...
Aleksinpuiston pohjoispuolella on vireillä muutos asemakaavan kumoamiseksi. Kaavoituspäällikkö on hyväksynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman 13.6.2024 ja se on...
Kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 17.6.2024 klo 18.00 alkaen kaupungintalolla (3. krs), Erkontie 9. Kokouksessa käsitellään mm. seuraavat...