Orimattilan Taidemuseo julkaisee Jenni Hiltusen haastattelun osana Summer on Paper -näyttelyä. Haastattelu on toteutettu sähköpostitse esittämällä kysymyksiä taiteilijalle, ja se tarjotaan sellaisenaan, syventävänä aineistona näyttelykävijöille. Vastauksissaan Hiltunen sanoittaa taiteilijuuttaan, työskentelyään sekä taiteeseen kytkeytyvää ajatteluaan. Aineisto tallennetaan taidemuseon näyttelyarkistoon palvelemaan tulevaa tutkimuskäyttöä.
Miten kuvailisit omaa tuotantoasi?
Olen ensisijaisesti maalari. Kaikki taiteentekemisen tavat ja välineet ovat työskentelyssäni suhteessa maalaukseen ja ajattelen kaiken maalauksen kautta. Tällä hetkellä teen eniten öljyvärimaalauksia kankaalle ja paperille. Aloitin vuonna 2009 myös keramiikan opiskelun ja pikkuhiljaa myös saven kanssa työskentelystä on tullut osa praktiikkaani. Kolmiulotteisen ilmaisun löytäminen on kuitenkin vienyt paljon aikaa enkä oikein vieläkään tiedä, mikä olisi paras tapa. Nautin kuitenkin saven työstämisestä, joten aion jatkaa sen kanssa. Pyrin löytämään saven avulla mahdollisuuden esittää maalaus kolmiulotteisena tai enemmän tilallisena elementtinä.
Taiteilijana olen hyvin kiinnostunut kehittämään jatkuvasti ilmaisuani. En halua jämähtää, vaan erilaisten maalaustapojen ja jälkien löytäminen pitää kiinnostustani yllä. Mikä tahansa aihe on hyvä syy maalata.
Miten ilmaisusi on muotoutunut? Mitä maalaaminen sinulle merkitsee?
Kuvataideakatemian jälkeen kesti joitain vuosia ennen kuin löysin itselleni sopivan ilmaisutavan, tai aloin luottaa omaan ilmaisuuni. Kouluaikoina olin kokeillut kaikenlaista ja tuntui, että koulun jälkeen oli tehtävä joitain päätöksiä. Teosteni aiheet ovat kuitenkin aina olleet aika samoja, ne ovat vain tarkentuneet sekä sanallisesti että ilmaisullisesti. 2010 luvulla ilmaisuni alkoi muodostua ja vuoden 2014 Milanon näyttely oli jo hyvin tunnistettava. Sain Kuvataideakatemiasta stipendin New Yorkiin vuonna 2006 ja matkalla näkemäni teokset vaikuttivat paljon minuun, esimerkiksi Alice Neelin maalaukset, joita myöhemmin nähtiin myös Ateneumissa.
Maalaamista on jotenkin vaikea eritellä erilliseksi osaksi elämästäni. Se on se mitä olen. Maalaus on tapa elää. Mikään muu taiteentekemisen muoto ei tunnu aivan samalta, sillä ihan kuin maalaamiseen sisältyisi jokin arvoitus, jonka ratkaiseminen on avain kaikkeen elämässä. Maalaaminen on voima, joka pitää minut käynnissä ja kiinnostuneena. Etsin, tavoittelen, ajattelen maalauksen kautta.
Mistä vaikutut taiteilijana?
Todella monesta asiasta. Koen taiteilijuuden olevan ”päällä” jatkuvasti. Se on tila, jossa kaikki nähty ja koettu muuttuu jollain tavalla osaksi taideteoksia aivan koko ajan. Se on samanaikaisesti ihana ja raskas tapa elää. Taiteilijuus tuntuu siltä kuin katselisi maailmaa taideverhon läpi: jokainen asia suodattuu sen kautta, kaikki murhe ja ilokin, kaikki yksityinen, henkilökohtainen ja intiimi ovat vain materiaalia taideteoksia varten. Joskus haluaisin verhon katoavan, mutta se on liian myöhäistä, sillä taiteen tekeminen on niin iso osa itseä, se on koko identiteettini.
Vaikutun paljon taidehistorian naisista. Suurin osa unohdettiin jo heidän elinaikanaan ja heidän teoksiaan on tuotu vasta aivan näinä aikoina esiin. On ollut mieletöntä löytää omat esikuvansa heistä, joista ei tiennyt mitään silloin, kun itse opiskeli taidetta. Länsimainen taidehistoria on hyvin miehinen ja tosiaan hyvin länsimainen. Viime aikoina olen tutkinut paljon esimerkiksi seuraavien taiteilijoiden teoksia: Mary Cassatt, Paula Modersohn-Becker, Irma Stern, Vanessa Bell, Sigrid Hjertén.
Feministinen ajattelu on työskentelyssäni tärkeää ja olen kiinnostunut sukupuolentutkimuksesta. Yritän opiskella sitä aina kun ehdin.
Mistä teostesi maailma kumpuaa?
Kaikki teokseni lähtevät liikkeelle omista kokemuksistani. Käsittelen teoksissani esimerkiksi paljon niitä tunteita, joita lapsuus ja nuoruus ovat minuun jättäneet. Tyttöyden kokemus, esikuvien puute ja oman identiteetin etsiminen 90-luvulla ovat toistuva teema työskentelyssäni. Minulle jäi ajasta irrallisuuden ja ulkopuolisuuden kokemus, jota työstän maalaamalla. Teoksissani tutkin sukupuolta, ihmisyyttä ja maailman kokemista feminiinisen kehon kautta. Rakennan maalauksiini tarinoita tai tilanteita jostain koetusta. Usein maalauksieni hahmot ovat kuvitteellisia ja asentojen ja vaatteiden lähtökohdat tulevat muotikuvista, joita yhdistelen erilaisiin tiloihin, huoneisiin, puutarhoihin jne. Minusta tuntuu helpommalta käsitellä aiheitani tuntemattomien henkilöiden kautta, ottaa etäisyyttä ja olla fiktiivinen. Koen myös, että tällä tavalla maalaukset kertovat ei ainoastaan omastani vaan kaikkien meidän ihmisten elämistä.
Millainen on taiteentekoprosessisi?
Usein prosessin alussa en tiedä mitä olen tekemässä. Päässäni on miljoona erilaista suuntaa ja prosessin aikana niistä valikoituu joku tai jotkut polut. Yritän olla liikaa ajattelematta lopputulosta ja keskityn vain itse työskentelyyn. Yritän luottaa siihen, että lopulta jotain syntyy. Välillä se on vaikeaa ja saattaa kestää kauan ennen kuin olen mihinkään tyytyväinen. Minulla on valtava kuva-arkisto ”inspiraatiokuvia”. Selailen sitä ja poimin sieltä niitä aiheita, asentoja tai värejä, jotka jollain tavalla resonoivat siinä hetkessä, ja alan kehitellä niistä mahdollisia maalauksia. On todella vaikea etukäteen sanoa, mitä sieltä nousee tai mistä kiinnostun, jotkut ärsykkeet vain alkavat päässäni kuvittaa jotakin tunnetta. Pyrin itse maalaamisessa vauhtiin. Maalaan mahdollisemman nopeasti ja ”ajattelematta” niin kauan kunnes maalaus on valmis tai en enää tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Joskus tällainen maalaus lepäilee aikansa, kunnes mielessäni kehittyy jokin ratkaisu sen valmistumiseksi. Pahinta on maalauskauhu, varovaisuus ja pelko epäonnistumisesta, joka on lähes aina prosessin alussa. Sen selättäminen on ärsyttävä ja tunteisiin menevä vaihe. Olen silloin hyvin ärtynyt enkä voi nukkua, koen huonommuutta ja tuskaa, mutta sitten kun epätoivo on suurimmillaan, sitä jotenkin lakkaa välittämästä ja sitten työskentely alkaakin sujua. Maalaamisen tämä vaihe on todella antoisaa. Silloin tuntuu, että on jonkun oleellisen äärellä, juuri ratkaisemassa kaiken tarkoitusta, mutta sitä ei vaan pysty kertomaan mitenkään muille eikä sanoittamaan itsellekään. Tietenkään mikään ei todella ratkea vaan prosessi alkaa seuraavalla kerralla alusta. Se pitää maalaamisen käynnissä ja tavoitteellisena.
Miten maalaaminen paperille poikkeaa teoksen työstämisestä kankaalle? Miten se vaikuttaa ilmaisuun? Onko paperipohjaisilla teoksilla jokin erityisyys, ja miten se mielestäsi ilmenee?
Paperin kanssa työskentely alkoi vuonna 2019, kun olin residenssissä Marbellassa. En jaksanut raahata painavia öljyväritarvikkeita vaan otin mukaani akvarellivälineet. Paperi alkoi silloin tuntua ensimmäistä kertaa todella kiinnostavalta vaihtoehdolta. Myöhemmin siirryin maalaamaan öljyväreillä paperille ja olen tehnyt myös tussimaalauksia.
Maalaaminen paperille poikkeaa monella tavalla kankaan kanssa työskentelystä. Paperi on materiaalina edullisempaa ja sen käyttö hyvin välitöntä. Tämä näkyy mielestäni myös ilmaisussa. Paperille on hauska ja helppo kokeilla erilaisia ideoita, aiheita ja maalaustapoja, koska ei niin haittaa, jos teos epäonnistuu. Olen usein kuitenkin hyvin tyytyväinen paperiteoksiin niiden keveyden ja helppouden vaikutelman takia.
Suhtaudun paperiin jotenkin vähemmän stressaantuneesti ja se on ihanaa. Maalaan usein pohjustamattomalle öljyväripaperille, joka imee väriä eri tavalla kuin pohjustettu kangas. Karheat ja kuivat siveltimenvedot ovat alkaneet kovasti viehättää minua, ja ne ovat siirtyneet myös kankaalle.
Paperille maalaaminen on monipuolistanut maalauksellista ilmaisuani ja pyrin kankaalle maalatessani siihen, että teoksessa näkyisi erilaisia tapoja käsitellä väriä. Koen, että se lisää maalauksen kiinnostavuutta ja huomaan etsiväni tätä myös muiden taiteilijoiden teoksista.
Mitä nostaisit esiin näyttelyn teoksiisi liittyen? Esimerkiksi liittyykö niiden syntyyn jotain erityistä? Mistä juontuu teosten kesäntuntu?
Maalauksissani on aina kesä. En itse kaipaa vuodenaikojen vaihtelua vaan ihanteellinen tilanne olisi tasainen, muuttumaton valo. Suomi on valon kannalta todella haasteellinen. On aika, kun valo puuttuu kokonaan ja aika, kun valo on aina läsnä. Se tuntuu itselleni vaikealta, ja ystävilleni vitsailen, että olen syntynyt väärän valon maahan. Talvella kun kaikki valo ja värit puuttuvat, maalaan ne. Yritän ikään kuin vain ohittaa harmauden, värittömyyden ja pimeyden työskentelyssäni.
Saan teoksiini paljon vaikutteita matkoiltani. Asetelmissa esimerkiksi näkyy viime kesän Korsikan reissu, rapuja ja sitruunoita mieheni syntymäpäiväillalliselta sekä roseeta, kaloja ja hedelmiä oranssilla pöydällä. Teosten värimaailma on usein saanut vaikutteita matkoilta, Etelä-Euroopan valosta, arkkitehtuurista ja kasvillisuudesta. Minulla on galleristi myös Milanossa ja siellä saan usein kuulla, että teokseni ovat hyvin ”italialaisia” ja katsojat ovat verranneet maalauksiani esimerkiksi Felice Casoratin maalauksiin.
Mitä toivot taiteesi viestivän tai välittävän?
En pysty kuvittelemaan maailmaa ja elämää ilman taidetta. Sen merkitys ihmisyydelle on mielestäni mittaamaton. Kun katson taidetta, varmistun siitä, että asioilla on merkitystä, maailma käy järkeen ja ihmisellä on mahdollisuus toivoon ja hyvyyteen. Esteettiset arvot ovat minulle erittäin tärkeitä. Maailman kokeminen kauniina ja säilyttämisen arvoisena ohjaa toimintaani. Kauneus saa myös kiinnittämään huomioita hetkeen ja olemaan siinä paremmin läsnä. Kauneus ei ole mikään valmiiksi määritelty asia, vaan kauneus syntyy myös ristiriidoista ja jännitteestä, vaikeuksista ja surusta. Kauneudesta puhutaan aivan liian vähän. Kauneuden arvon vähättely johtaa välinpitämättömään suhtautumiseen omaa ympäristöä kohtaan.
Taiteella ei pidä mielestäni olla mitään valmista selkeää viestiä välitettäväksi, vaan taiteen arvo syntyy katsojan ja teoksen välisestä suhteesta. Jokainen katsomiskokemus on omanlaisensa ja myös teoksen sisältö on silloin aina eri. Taiteilijalla on omat lähtökohtansa, tavoitteensa ja aiheensa, tietenkin myös jonkinlainen toive siitä, miten teokset tulkitaan, mutta lopulta teos alkaa aina elämään omaa elämäänsä ja muuttuu sekä ajassa että jokaisessa kohtaamisessa. Se mitä yksi teos antaa yhdelle, on hyvin eri toiselle. Taiteen avoimuus ja määrittelemättömyys ovat yksi taiteentekemisen parhaista puolista.
Artikkelin kuva: Paavo Lehtonen
