Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijät-Sote-sovelluksen palvelut tulevat käyttöön myös Orimattilaan 

Päijät-Sote-sovelluksen palvelut tulevat käyttöön Orimattilan alueella asuville kesäkuun alussa. Ensi viikosta lähtien sovelluksen käyttöön saa opastusta jo ennakkoon hyvinvointialueen asiantuntijoilta.

Sovelluksen opastus- ja esittelytilaisuuksista kaksi järjestetään Orimattilan sote-keskuksessa 20. ja 27. toukokuuta kello 10-13. Orimattilan S-marketissa opastusta saa 29. toukokuuta ja 3. kesäkuuta kello 9-12.

Hyvinvointialueen asiantuntijat neuvovat kaikissa tilaisuuksissa sovelluksen latauksessa ja käyttöönotossa sekä esittelevät sovelluksella saatavia palveluja.

– Viime vuonna kiersimme samaan tapaan opastamassa lähes kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Kokemukset ja asiakkaiden palautteet olivat niin myönteisiä, että neuvomme nyt vuorostaan orimattilalaisia. Vastaamme uuden palvelun kirvoittamiin kysymyksiin ja kerromme, millaisissa vaivoissa ja tuen tarpeissa sovelluksella saa avun. Neuvomme ja opastamme henkilökohtaisesti ja kädestä pitäen. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan, rohkaisee projektityöntekijä Laura Mäki.

Sovelluksen voi ladata jo nyt, mutta palvelut tulevat orimattilalaisten saataville kesäkuussa. Tiedotamme tuolloin lisää toiminnallisuuksista.

– Käytetyin palvelu muissa kunnissa on ollut digiklinikka, jolla saa tietoturvallisesti yhteyden terveydenhoidon ammattilaiseen nopeasti ja kätevästi vaikka kotisohvalta tai mökiltä. Usein pienemmät vaivat kuten vatsa- ja flunssaoireet, ampiaispistot tai punkin puremat, silmätulehdukset tai allergiaoireet ratkeavat ilman käyntiä omassa sote-keskuksessa. Sovelluksella asiakas voi lähettää kuvan vaikkapa iho-oireesta.

Erityisesti lapsiperheet ovat olleet tyytyväisiä siihen, että pienen kuumeisen flunssapotilaan kanssa ei tarvitse lähteä sote-keskukseen, vaan asian voi usein hoitaa kotoa käsin.

Päijät-Sote-sovelluksesta löytyy monia itseä tai läheistä koskevia terveystietoja kuten laboratoriotulokset, hoitokertomukset, ajanvaraukset, viestittely terveydenhoidon ammattilaisen ja asiakkaan välillä. Laboratoriolähetteensä asiakas voi nähdä ainoastaan sovelluksella, muualta niitä ei itse voi katsoa.

Käteviä ovat myös videovastaanotot, joita voivat hyödyntää esimerkiksi kuntoutuksen asiakkaat. Myös asiakkaan hoidon etenemisen seuraamista helpottavia hoitopolkuja on jo monessa hyvinvointialueen terveyspalvelussa käytettävissä.

Sovelluksen palveluvalikoima laajenee jatkuvasti ja yhä useammin avun saa sovelluksella.

Lisää tietoa, käyttöohjeita ja -videoita sovelluksesta löytyy hyvinvointialueen verkkosivuilta paijatsote.fi/paijat-sote-sovellus.

Lisätietoja:
ict-asiantuntija Satu Hiekkanen-Torkko, 044 719 5849

© Orimattila 2024 creative-crue logo