Orimattilan kaupunki haki elokuussa uutta elinvoimajohtajaa. Hakemuksia virkaan saatiin kaikkiaan 58 kappaletta, joista 45 hakijaa oli kelpoisia. Viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto.
Valinta etenee niin, että kaupunginhallitus valitsee seuraavaksi haastateltavat ja haastattelut järjestetään syyskuun puolessavälissä. Valinnan uudesta elinvoimajohtajasta tekee kaupunginhallitus. Tavoite on, että elinvoimajohtaja aloittaisi virassaan viimeistään 1.1.2025.
Orimattilan kaupunginhallitus päätti kaupunkikehitysjohtajan virkanimikemuutoksesta elinvoimajohtajaksi kokouksessaan 10.6.2024. Valittu henkilö pääsee rakentamaan ja johtamaan 1.1.2025 aloittavaa uutta elinvoiman toimialaa. Uuden organisaation mukaiseen elinvoiman toimialaan kuuluvat seuraavat palvelualueet: maankäyttö ja kaavoitus, elinkeinot (sis. maaseutupalvelut, työllisyys- ja maahanmuuttopalvelut, hankkeet ja liikenne), lupa- ja valvontapalvelut sekä yhdyskuntatekniikka ja toimitilarakentaminen.
Uudistukset ovat osa kaupungin organisaatiomuutosta, joka toteutetaan osana kaupungin talouden sopeuttamistoimia.
Hakijat:
Aaltonen, Jari Antero; Aimia, Teemu Joni Petteri; Alopaeus, Tuulia Annette; Anttolainen, Terho Olavi; Autero, Jarkko; Drozzin, Lumi Amélie-Antoinette; Hagalund, Sofia; Hanski, Sarianna; Hauta-aho, Pauliina; Hämäläinen, Kimmo Kalevi; Härkönen, Jarmo Juhani Otto; Isotalus, Tiina Susanna; Jaakkola, Anne; Jokelainen, Sami Jouni Tapani; Järvinen, Ari Pekka; Karttunen, Tuomo; Kestilä, Ville Tuomas; Kesänen, Viljami Vili Benjamin; Korkala, Turo Johannes; Koskivainio, Jussi; Kuusisto, Tero; Kytölä, Marika; Latikka, Laura; Lehto, Sanna-Liisa; Lyyra, Jami; Marekowic, Buhir; Morbin, Petra; Mulbah, Susanne; Männistö, Pekka; Mäkirintala, Olli-Pekka; Nummi, Toni; Nurminen, Marianne Emilia; Paljakka, Sari; Parikka, Iida Anniina; Porevirta, Anne; Pulkka, Perttu; Rahkala, Hannele; Rautala, Veikko; Salomäki, Eemeli; Salonen, Tomi; Sandell, Tomi Mikael; Silvennoinen, Ulpu; Skyttä, Matti; Sollo, Juha; Sorri, Jaana; Sundström, Tommi; Tiirola, Kari Aukusti; Torro, Tapio; Tuomaala, Magnus Luukas Taneli; Uusitalo, Kari; Vainionpää, Jarkko; Varjola, Harri; Vilander, Sara; Yeasmin, Nafisa
Neljä hakijaa toivoi, ettei heidän nimeään julkaista.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Kalle Larsson, kalle.larsson@orimattila.fi, 0400 695 679
Henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki, anniina.maki@orimattila.fi, 044 781 3997