Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Päijät-Soten alueella luovutaan eristys- ja karanteenipäätöksistä. Vastaavien päätösten tekemisestä on luovuttu jo monin paikoin muualla Suomessa. Koronavirustartunnan saaneiden eristyspäätöksiä ja altistuneiden karanteenipäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä poikkeuksellisesti, mikäli päätöksellä voidaan tartuntatautilääkärin arvion mukaan estää tartuntoja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yksiköissä.

Omikron on muuttanut epidemian luonnetta. Tartunnalle altistunut on itse tartuttava jo 1–3 vuorokauden päästä. Tartuttavuusaika on tavallisesti ohitse viisi vuorokautta oireiden alkamisesta. Siten eristyspäätöksillä ei ole merkitystä epidemian hallinnassa, eivätkä tartuntatautilain mukaiset perusteet myöskään toteudu, perustelee johtajaylilääkäri ja terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Nieminen päätöstä.

Koronaan sairastunutta ohjataan pysymään kotona ja välttämään oman perheen ulkopuolisia kontakteja 5 vuorokauden ajan oireiden alusta. Mikäli oireilu jatkuu vielä 5 vuorokauden jälkeen suositetaan jäämään kotiin kunnes oireet ovat selkeästi helpottaneet kahden vuorokauden ajan. Sairausloman tarve voidaan tarvittaessa arvioida omassa työterveyshuollossa tai sote-keskuksessa.

Koronalle altistuneita ohjataan välttämään mahdollisuuksiensa mukaan kontakteja viiden päivän ajan viimeisestä altistuksesta ja käyttämään kasvomaskia ja noudattamaan hyvää käsihygieniaa muita ihmisiä tavattaessa. Samassa taloudessa olevilla 5 vuorokautta lasketaan viimeisimmäksi sairastuneen oireiden alusta. Altistuneelle suositetaan etätyötä mahdollisuuksien mukaan, mikäli tämä ei ole mahdollista voi oireeton altistunut käydä töissä maskia käyttäen ja lähikontaktit minimoiden.