Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Kaupunginhallitus kokoontui 14.6.2021. Alla kokouksen päätöksiä, pöytäkirja valmistuu lähipäivinä. Esityslista liitteineen on luettavissa kotisivujen Päätöksenteko-otsikon alla.

- Kaupunginvaltuuston päätösten laillisuuden toteaminen ja täytäntöön paneminen
Päätös: Kaupunginvaltuuston päätökset todettiin laillisessa järjestyksessä syntyneiksi, ja ne päätettiin panna täytäntöön.

- Valtuustoaloitteet
Päätös: Valtuustoaloitteet lähetettiin valmisteltavaksi päätösehdotuksen mukaisesti.

- Hallitusaloitteet Kuivannon koulun lakkautuspäätös ja Kuivannon koulun kustannukset
Päätös: Kaupunginhallitus päätti antaa tekstiosan selvityksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteet loppuun käsitellyiksi.

- Lahden seudun kehitys LADECin varsinainen yhtiökokous 2021
Päätös: Kaupunginhallitus päätti, että Orimattilan kaupunkia kokouksessa edustaa Osmo Pieski (varalla Jenni Kontto). Kokousedustajalle annettiin ohjeeksi, että hallitukseen esitetään valittavaksi Juha Aalto syksyllä pidettävään ylimääräiseen yhtiökokoukseen saakka.

- Työterveys Wellamo Oy:n varsinainen kokous
Päätös: Kokous merkittiin tiedoksi. Kokousedustajalle ei annettu erityisiä ohjeita.

- Määrärahan siirto/yhdyskuntatekniikan investoinnit
Päätös: Kaupunginhallitus päätti siirtää 45 000 määrärahan Keskustan kehittämisen kohdalta (kp 9541) Kehräämöntielle kohtaan kp 9552.

- Europe Horizon -hankkeen kumppanuuspyyntö
Päätös: Kaupunginhallitus päätti, että kumppanuuspyyntöön vastataan myönteisesti ja hankkeeseen haetaan rahoitusta.

- Kiinteistö Oy Orimattilan Vuokratalojen ylimääräinen yhtiökokous 22.6.2021
Päätös: Kokousedustajaksi valittiin Riitta Lonka. Kokousohjeena annettiin, että suunnitellut kaupat voidaan toteuttaa aiemman konserniohjauksen linjausten mukaisesti.

- Kuntalaisaloite, Jymylinnantien rakentaminen
Päätös: Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen johdosta tehdyt selvitykset kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

- Sivistys- ja hyvinvointitoimialan henkilöstöresurssi
Päätös: Täyttölupaa ei päätösehdotuksen mukaisesti myönnetty.

- Toimielinten pöytäkirjat
Päätös: Merkittiin tiedoksi otto-oikeutta käyttämättä.

- Viranhaltijoiden päätökset
Päätös: Merkittiin tiedoksi otto-oikeutta käyttämättä.

- Ilmoitusasiat
Päätös: Merkittiin tiedoksi.

- Muut asiat
Päätös: Kaupunginjohtajan vuosiloma merkittiin tiedoksi