Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Vaikka vuosi on ollut poikkeuksellinen, se on sisältänyt paljon onnistumisia. Kokosimme kiitoksen arvoisia asioita matkan varrelta.

- Olemme saaneet paljon aikaan. Aivan erityinen kiitos kuuluu henkilökunnallemme – he ovat kyenneet joustamaan, innovoimaan ja luottamaan vaikean tilanteen helpottamiseen, iloitsee kaupunginjohtaja Osmo Pieski.

- Ilman hyviä työntekijöitä meillä ei olisi näin laadukkaita palveluja!

 

Varhaiskasvatus: huimaa kehitystä!

Varhaiskasvatuksen vuosi on ollut täynnä uudistuksia. Vanhempien valinnanvapautta laajennettiin tuomalla joustoa varhaiskasvatuspalveluihin ottamalla käyttöön palveluseteli yksityiseen päiväkotitoimintaan.

Lisäksi työn tekemiseen on etsitty joustoa ottamalla käyttöön erilaisia sähköisiä ohjelmia. Uudistuksilla on pyritty helpottamaan esimerkiksi työvuorosuunnittelua.

- Ja meistä on ollut aivan ihanaa, että olemme saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksella lukukoordinaattorin. Hän on kiertänyt innostamassa eskareita lukemaan, varhaiskasvatusjohtaja Karoliina Purola iloitsee.

 

Opetuspalvelut: lisää liikettä!

Kouluissa on liikuttu yhä monipuolisemmin.

- Voimme olla tosi ylpeitä siitä, että kaikissa perusopetuksen kouluissamme on käytössä Liikkuva koulu ja lukiossa Liikkuva opiskelu -ohjelma, opetuspäällikkö Arttu Piispanen innostuu.

- Lisäksi voimme olla erittäin tyytyväisiä siitä, että valmiuslain aikainen opetuksen järjestäminen onnistui keväällä hyvin. Keväällä huolellisesti tehdyt, koulukohtaiset varautumissuunnitelmat ovat auttaneet arjessa selviytymisessä myös syksyllä, hän jatkaa.

Erkko-lukion opetussuunnitelmatyö on edennyt tavoiteaikataulussa ja siihen on saatu valtion rahoitusta. Myös oppimisen tuen suunnitelman valmistelu on edennyt pitkälle.

 

Liikunta- ja nuorisopalvelut: yhteys nuoriin!

- Voimme olla erittäin tyytyväisiä nuorisopalveluiden toimintaan. Meidän perus-, koulu- ja etsivänuorisotyö onnistui tavoittamaan nuoria kattavasti myös pandemian aikana, sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo iloitsee.

- Myös nuorten työpajatoiminta vakiintui kevään aikana ja asiakaspaikat ovat olleet täynnä koko vuoden.

Ja vielä se kaikkein näkyvin: Uimahallin rakennushanke on käynnistynyt! Samaan aikaan kehitetään uutta tilanvarausjärjestelmää, jonka on tarkoitus helpottaa tilojen löytämistä ja varaamista.

 

Kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut: mahtavat kävijämäärät!

Kulttuuritalo on tavoittanut erinomaisesti, vaikka matkassa on ollut monta korona-mutkaa. Kulttuuritalo on ollut kiinni lähes neljännesvuoden, Taidemuseolla ei ollut kesänäyttelyä ja syksylläkin vain yksi vaihtuva näyttely, kaikista isoimmista tapahtumista on jouduttu luopumaan ja aukioloaikoja rajoittamaan.

- Taidemuseolla on ollut lähes 2 000 kävijää ja kirjastossa lähes 50 000, iloitsee ja ihmettelee kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Minna Sirnö.

Myös ensi vuotta odotetaan innolla.

- Saimme opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen Liikkuva kulttuuritalo -kokeiluun (linkki kokeilun esittelyyn), jossa vahvistetaan kirjastoauton palveluita lisäämällä niitä. Tarkoitus on, että pysäkille saapuu myös taidetta ja kulttuuria kuin muitakin kaupungissa tarjolla olevia palveluita, Sirnö intoilee.

 

Hyvinvointi- ja työllisyyspalvelut: tärkeimpien turvaamista!

Korona toi uusia haasteita myös kaupungin hyvinvointipalveluihin.

- Saimme käynnistettyä nopeasti korona-ajan maksuttoman kauppa-asiointipalvelun riskiryhmille, kiittää hyvinvointipäällikkö Kristiina Hämäläinen.

Toiseksi tärkeäksi onnistumiseksi hän nostaa ikääntyneiden avoimen päivätoiminnan turvaamisen.

- Pystyimme jatkamaan ikäihmisten arjen hyvinvoinnin turvaamista PHHYKY:n ilmoitettua toiminnan lopettamisesta. Tällä on iso vaikutus, Hämäläinen iloitsee.

 

Ateria- ja puhtauspalvelut: hyvää yhteishenkeä hankalissa muutoksissa!

Kaupungin ateria- ja puhtauspalveluissa jouduttiin ratkaisemaan useita väistötilojen aiheuttamia haasteita.

- Suunnittelimme vuoden aikana toimintaamme uudelleen useassa yksikössä, ruokapalvelupäällikkö Elina Lempiäinen kertoo.

Samaan aikaan henkilökunta selviytyi koronan ja lomautusten tuomasta työpaineesta sekä siivouksessa että etä- ja lähiruokailujen järjestämisessä.

- Meillä jokainen joutui venymään. Jouduimme tekemään lomautuksia noin 640 työpäivän edestä, 12 päivää / henkilö. Hankaluuksista huolimatta koen, että homma toimi ja yhteishenki säilyi, Lempiäinen kiittelee.

 

Elinvoima- ja tekninen toimi: helpompaa asiointia!

Rakennusvalvonnassa on otettu käyttöön sähköinen asiointipalvelu, jonka kautta voi hakea rakennusluvan ja muita rakentamiseen liittyviä lupia.

- Lisäksi Pennalan pientalo- ja teollisuustontteja on mennyt hienosti, kehittämispäällikkö Jenni Tolvanen iloitsee.

Kaupunki on saanut kuluneen vuoden aikana myös ikioman ilmasto-ohjelma.