Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Elinvoima- ja tekninen toimiala kysyy yhdessä Orimattilan Asuntojen kanssa mielipiteitä Henna-asuinalueesta ja sen kehittämisestä mahdollisilta muuttajilta. Mielipidettä kysytään esimerkiksi siihen, millainen asumismuoto tai -malli muuttajaa kiinnostaisi ja mitä palveluita hän kaipaa ympärilleen.

- Kyselyllä halutaan selvittää asuinpaikkakunnan valintaan vaikuttavien palveluiden merkitystä ja esimerkiksi uudenlaisen osuuskuntamallin kiinnostavuutta. Tavoitteenamme on kerätä kyselyn avulla tietoa Hennan seuraavia kehitysaskeleita varten, sanoo kehittämispäällikkö Jenni Tolvanen.

Orimattila saa eniten asukkaita pääkaupunkiseudulta ja Lahdesta, joten kyselyä markkinoidaan näille alueille ja erityisesti radan varrelle. Vastaajia etsitään Sanoma Median banneri-kampanjan ja kaupungin somekanavien kautta.

- Digimarkkinointi on tehokasta sen räätälöitävän kohdennettavuuden ansiosta, Tolvanen sanoo.

Kyselyssä kartoitetaan mielipiteitä myös paljon puhetta herättäneestä tonttien koosta.

- Alue on suunniteltu oletuksella, että yhä useampaa kiinnostaa yhteisöllinen elämä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kun seuraa viimeaikaista kehitystä hieman etelämpänä, oletus näyttää osuneen oikeaan, pohtii Tolvanen.

- Toivon, että saisimme kyselyn avulla vastauksia siihen, millä valttikorteilla saisimme uuden kodin etsijöitä kiinnostumaan myös Hennasta!

Kyselyyn pääsee vastaamaan lokakuun loppuun saakka osoitteessa https://webropol.com/s/OrimattilanHenna Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 5 kappaletta 100€:n arvoisia lähiruokapaketteja.