Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Mitä sinä haluaisit tehdä ensi kesänä?

Orimattilan kaupunki on kaupunkilaisten pyynnöstä ryhtynyt koordinoimaan tulevan kesän kesätoimintaa. Ajatuksena on kartoittaa, millaista kesätoimintaa lapset, nuoret ja heidän vanhempansa kaipaavat.

- Meillä on monta kesätoimintaa tarjoavaa tahoa, jotka toteuttaisivat mielellään lasten ja nuorten toiveita, nuoriso-ohjaaja Päivi Alakangas iloitsee.

Toiveiden kartoittamisen lisäksi koordinoinnin tavoitteena on pohtia kesätoiminnan aikatauluja.

- Olisi hienoa, jos samalle kohderyhmälle tarjottavat kesätoiminnat olisivat ainakin osittain eri aikaan. Lisäksi toteutamme toimintaa mielellään silloin, kun sille olisi eniten kysyntää, Alakangas pohtii.

Kaupungin nuorisopalvelut on julkaissut yhdessä MLL:n Orimattilan yhdistyksen, Ampun 4H-yhdistyksen, Orimattilan Jymyn, Orimattilan Taideyhdistyksen ja Heinämaan Pitsinkutojien kanssa kyselyn, jossa kartoitetaan lasten, nuorten ja perheiden toiveita.

Mukana olevat yhdistykset käyvät tammikuussa toiveet yhdessä läpi.

- Tavoitteenamme on, että yhä useampi kesätoimintaa kaipaava lapsi, nuori tai perhe löytäisi ensi kesänä itselleen sopivaa tekemistä, Alakangas tiivistää.

Kysely löytyy osoitteesta https://link.webropolsurveys.com/S/C372D759E0D83FD4 ja siihen toivotaan vastauksia marraskuun loppuun mennessä.