Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Orimattilan kaupunki hyväksyi aiesopimuksen Hennan kerrostalohankkeesta


Orimattilan kaupunki hyväksyi eilisessä kokouksessaan Hennan asemarinteeseen rakennettavaa kerrostaloa koskevan aiesopimuksen Wasa Group Oyj:n kanssa. Sopimuksessa sovittiin Asemarinteen alueen infrastruktuurin toteuttamisesta sekä tilojen varaamisesta ja suunnittelusta kaupungin käyttöön.

Tilojen osalta aiesopimus tarkoittaa, että Länsi-Orimattilan varhaiskasvatusyksikkö ja Henna-info sijoittuvat hybridikerrostaloon. Orimattilan kaupunki vuokraa rakennettavasta kiinteistöstä tilat 3-ryhmäiselle, tulevalle Länsi-Orimattilan päiväkodille. Kaupunki sitoutui vuokraamaan tilat 10 vuodeksi, mutta tarvittaessa sopimus voidaan siirtää myös kolmannelle osapuolelle.

Henna-info on kaupungin palvelupiste, joka tulee toimimaan myös Hennan aseman odotustilana. Tilat suunnitellaan siten, että niihin on mahdollista sijoittaa jatkossa myös muita palveluita.

Hybridikerrostalona puhuttuun rakennukseen tulee päiväkodin ja Henna-infon lisäksi toimisto- ja liiketiloja sekä asuntoja.

- Hybridikerrostalo tukee erinomaisesti uuden kaupunginosan rakentumista, iloitsee hankepäällikkö Kristian Keinänen.

Hybridikerrostalo rakennetaan Hennan aseman viereiselle tontille. Kiinteistö- ja rakennusalan konserni WasaGroup jatkaa hanketta laatimalla tarkennetun arkkitehtisuunnitelman ja aloittamalla rakennuksen pohjatyöt. Kaupunki aloittaa Asemarinteen katu- ja puistoalueiden suunnittelu- ja pohjatyöt. Kiinteistön tilojen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä.

Monipuolisia palveluja

WasaGroup ostaa tontin kaupungilta ja vastaa hybridikerrostalon suunnittelusta ja toteutuksesta. Kohteen rahoittaa ja omistaa WasaGroupin hallinnoima WGF-kiinteistökehitysrahasto, joka toimii tilojen vuokranantajana.

Kiinteistön ensimmäiseen kerrokseen toteutetaan tilat varhaiskasvatusyksikölle, Henna-infolle sekä liiketiloja. Toimistotilat sijoittuvat kiinteistön 2. ja 3. kerroksiin. Kiinteistön 4. ja 5. kerrokseen suunnitellaan omistusasuntoja. Asuntoja on yhteensä noin 10 ja niitä on tarkoitus toteuttaa yksiöitä, kaksioita ja kolmioita.

Lisätietoja:
Kristian Keinänen, hankepäällikkö, elinvoima- ja tekniset palvelut, Orimattilan kaupunki, 044 781 3702,
Anna-Lena Back, myynti- ja viestintäasiantuntija, WasaGroup Oy, 050 403 6440,