Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

- Täällä on parasta riippukeinu ja legot, viskari Jukko Ojala selittää ja esittelee päiväkotinsa uutta huonetta.

- Ja piirustusseinä ja puu ja videotykki, hän jatkaa.

Päätös on vaikea. Huone on kokonaisuudessaan mahtava!

Kuivannon Päiväkoti Hepokatti oli mukana seudullisessa Mun päiväkoti -hankkeessa, jossa päijäthämäläiset lapset innovoivat oppimisympäristöjä. Hepokatissa lapset saivat suunnitella uuden huoneen sisutuksen.

- Projekti oli aivan ihana. Se osoitti, että yhteistyössä on voimaa. Se myös näytti, että lasten osallisuus kannattaa huomioida, varhaiskasvatusopettaja Nina Varjonen sanoo.

Leikki saa jäädä kesken

Hepokatissa suunniteltiin huone pienryhmätoimintaa varten. Täällä leikitään ja touhutaan.

- Lapset halusivat rauhallisen paikan, jonne leikin voi jättää kesken. Lisäksi he halusivat ehdottomasti riippumaton ja seinämaalauksen sekä paikan, minne voi piirtää isosti, Varjonen luettelee.

Lapset saivat toivomansa. Seinällä kaartaa iso sateenkaari ja siellä touhuilee mm. robotteja, yksisarvisia ja metsän eläimiä. Yhdellä seinällä on jättikokoinen liitutaulu ja riippumattoon tunkua.
Suunnittelun lisäksi lapset saivat olla toteuttamassa lopputulosta.

- Lasten piirustusten ääriviivat heijastettiin seinälle ja lapset saivat maalata kuvat ääriviivojen avulla, Varjonen kertoo.

Päiväkotilaisten lisäksi hankkeessa oli mukana Lahden muotoiluinstituutin kalustemuotoilun ja sisustusarkkitehtuurin opiskelijoita ja Lahden ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita.

- Tämä on erinomainen esimerkki opetussuunnitelmamme mukaisesta osallistavasta projektityöskentelystä, jossa voimme huomioida lasten kiinnostuksen kohteet aivan erityisellä tavalla, Varjonen iloitsee.