Hyppää sisältöön

Tältä sivulta löydät viimeisimmät kaupungin tiedotteet. Kaupungin ilmoitukset löydät ilmoitustaululta

Orimattilan kaupunki käynnistää hankkeen, jonka tavoitteena on hahmotella, mistä elävä ja kestävä keskusta koostuu.

Hankkeen aikana selvitetään, mihin kuntalaiset ovat tyytyväisiä nykyisessä keskustassa, mitä he haluaisivat sieltä pois ja mitä uutta he sinne toivovat.

- Tavoitteenamme on hahmotella elävä keskusta, joka tarjoaa ja mahdollistaa tekemistä, tapahtumia ja palveluita kaiken ikäisille, kaupungin kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta kertoo.

Ajatus kehittämishankkeesta lähti liikkeelle valtuustoaloitteesta.

- Toivomme, että mahdollisimman moni kertoisi mielipiteensä. Laaja osallisten joukko on edellytys sille, että lopputuloksena on toimiva ja elävä kokonaisuus, Lehtoranta muistuttaa.

Tervetuloa vaikuttamaan!

Kaupunkilaisten ajatuksia ja ideoita kerätään erilaisin keinoin. Kevään ja kesän aikana mielipiteitä kartoitetaan kyselyin. Ensimmäinen kysely on julkaistu. Siinä asukkaita pyydetään määrittämään keskusta ja kertomaan suosikkipaikoistaan. Kysely löytyy osoitteesta

https://app.maptionnaire.com/fi/5761/

Kyselyitä on tulossa mm. siitä, mitä keskustassa halutaan säilyttää ja mitä sieltä puuttuu, keskustan harrastusmahdollisuuksista, liikkumisesta, joukkoliikenteestä ja liikenneturvallisuudesta. Lisäksi vastaajia pyydetään ehdottamaan, mitä asioita hankkeessa pitäisi kysyä ja kartoittaa.

Kootut ideat on tarkoitus jalostaa syksyllä suunnitelmiksi eri kohderyhmille suunnatuissa työpajoissa ja kyselyissä.

Yleissuunnitelma viimeistellään alkuvuodesta 2020, jonka jälkeen se hyväksytään elinvoima- ja teknisessä valiokunnassa.

- Sen jälkeen meillä on tarjota päättäjille selkeä näkemys siitä, minkälaisen keskustan orimattilalaiset haluavat! Lehtoranta iloitsee.

Lisätietoja

Kaavoituspäällikkö

Suvi Lehtoranta

040 515 5183