Lahtelaisen kuvanveistäjä Terhi Kaakisen 20-vuotinen taiteilijanura rakentuu näyttäväksi kokonaisuudeksi Orimattilan Taidemuseolla tänä keväänä. Terhi Kaakisen puiseva maailma -juhlanäyttelyssä ilmeikkäät puuveistokset välittävät arjen ilosanomaa maailman taakkaa keventäen.
Juhlanäyttely kokoaa yhteen värikkäitä ja ihmishahmoisia puuveistoksia Terhi Kaakisen (s. 1979) uran eri vuosilta. Teoksissa on tunnistettavissa jo pitkään mukana kulkeneet teemat: ilo, huumori, perhe, lapset, tanssi sekä monenlaiset tunnetilat nautinnosta raivoon. Etenkin yhteys toisiin ihmisiin sekä elämässä että veistoksissa on tärkeää Kaakiselle: ”Ympärillä tapahtuu kaikenlaista synkkää, käsittämätöntä ja kammottavaa, ja haluan taiteellani tuoda tälle kaikelle vastapainoa enkä ainakaan lisätä ahdistusta. Näin on ollut urani alusta lähtien. Toivon, että teokseni saavat katsojalle hymynkareen huulille”, kuvanveistäjä pohtii.
Terhi Kaakisen teoksissa elämän kirpeys ja suloisuus ovat välittöminä läsnä. Veistosten aiheet kumpuavat perhearjesta äitinä ja tyttärenä sekä vastapainona voimaa tuovasta tanssista. Myös teosten materiaalilla on paikka veistäjän sydämessä: ”Veistäessä annan puun sanella teosprosessia, ja saan usein työskennellessäni inspiraatiota ympäristöstäni sekä kohtaamistani ihmisistä. Nautin puun veistämisen fyysisyydestä ja rakastan puuta materiaalina. Se elää, on lämmin ja ekologinen”, Kaakinen kuvailee.
Terhi Kaakisen juhlanäyttelyssä teosten hahmot iloitsevat, pelleilevät, tanssivat ja raivoavat, mutta myös pysähtyvät, lepäävät ja nauttivat – ovat vilpittömästi sellaisia kuin ovat.
Terhi Kaakisen puiseva maailma on esillä Orimattilan Taidemuseolla 9.4.-24.5.2026.
Taiteen edistämiskeskuksen Hämeen toimikunta on tukenut taiteilijan työskentelyä ja Museovirasto näyttelyn toteutumista.
